California cruising
 

Helmikuussa 2016 minulle tuli eteen kahden viikon työmatka San Franciscoon ja Piilaaksoon. Päätin mennä paikalle paria päivää aiemmin, jotta ehdin pienelle autoretkelle. Etsin autoja ensin tavallisista autovuokraamoista, mutta sitten totesin valikoiman olevan säälittävän heikko ja vähänkään hauskemmat autot olivat turhan kalliita. Tässä vaiheessa löysin palvelun nimeltä turo.com. Se on käytännössä autonvuokrauksen Airbnb, eli yksityisihmiset vuokraavat omia autojaan. Turo hoitaa laskutuksen ja vakuutuksen, joten homma sujuu varsin vaivattomasti. Sitä kautta löysin vm. 2009 C6:n manuaalivaihteistolla. Sain sen alleni perjantaiaamuna klo 8 ja lähdin saman tien Palo Altosta lounaaseen lähikukkuloille.

Ensimmäinen pysähdys, taustalla Silicon Valley.


Corvetten omistaja oli asentanut kytkimen vasemmalle puolelle jalalla painettavan napin, jolla pakoputkiin asennetut läpät aukesivat ja ECU:ssa kytkeytyi terävämpi asetus päälle. Ensimmäiset mutkat ajelin tunnustellen ja hissukseen tempoa nostaen. Manuaalivaihteisto tuntui vähän jäykältä, mutta suorituskyky oli todella mellevä. Kierrosluvusta riippumatta jokaisesta mutkasta auto lähti liikkeelle raikkaasti ja railakkaasti. Sporttinappulalla kaasuun reagointi tietysti terävöityi ja soundit olivat juuri niin hyvät kuin uskalsin toivoa. Lämpötilan noustua parinkymmenen tienoille poistin kattopalan.
Olin ällistynyt Palo Alton lähistöllä olevista teistä. Ensimmäinen pätkä Portola State Parkiin on loppumaton sarja erilaisia mutkia. Perjantaiaamupäivänä teillä ei ollut juuri ketään ja siellä pääsi tutustumaan Corvetteen aivan rauhassa. Tuolla pätkällä murskaantui samalla kertaa kaksi stereotypiaa Amerikasta: 1) mutkateitä löytyy ja 2) siellä tehdään ketteriä autoja, joilla mutkia voi kaivertaa ilolla. Mahtava kokemus!
Yllätyin kunnolla yhdessä neulansilmämutkassa laskeutuessani kohti rantaa: perä irtosi kun painoin kevyesti kaasua mutkasta ulos tullessani. Sain luiston kiinni ilman ongelmia, mutta seuraavaan mutkaan menin huomattavasti varovaisemmin. Sama juttu. Ihan kuin asfaltti olisi öljytty tai alla olisi mustaa jäätä. Lämpötila oli kuitenkin yli 20 astetta ja öljyä ei näkynyt missään. Pysähdyin tsekkaamaan tilanteen, jolloin huomasin, että autossa oli sikäläiset M+S renkaat, jotka olivat ilmeisesti kuumentuneet liikaa kurvaillessani. Tuossa vaiheessa mutkateitä oli takana lähes 3 tuntia. Päätin hieman hidastaa rytmiä.

Olin matkalla Santa Cruziin, koska olin viettänyt siellä pari viikonloppua 17-vuotiaana – siis yli neljännesvuosisata sitten. Tällä kertaa kuuluisa rantabilekylä oli lähes autio. En saanut sieltä ostettua edes aurinkolaseja enkä löytänyt yhtään kunnollista lounaspaikkaa. Ehdin jo huolestua, että kylä on kuolemassa.


Suuntasin seuraavaksi Carmel-by-the-Sea -nimiseen kaupunkiin. Siellä vastaan tuli käsittämätön määrä eksoottisia autoja, ja kaikkia kuljetti vähintään 70-vuotias mies. Ainakin Aston Martin, Porsche 911 991 Turbo Cabriolet ja Lamborghini Gallardo tulivat vastaan puolen tunnin kävelyn aikana. Hieman hupaisaa, mutta sieltä sain aurinkolasit ja mukavan lounaan. Rannassa oli hyvin tilaa.


Iltapäivällä ohjelmassa oli leppoisaa cruisailua Highway 1:llä. Olin etukäteen katsonut luonnonpuistoja, joissa voisi pysähtyä. Sopivalle etäisyydelle edellisestä stopista sattui Big Surin alueelta Julia Pfeiffer State Park. Tarkoituksena oli kävellä lenkki kukkuloilla merkattuja polkuja pitkin, mutta minulla ei ollut kunnon vaellusvarusteita eikä edes vettä mukana, joten vajaan tunnin jälkeen käännyin takaisin. Oheinen kuva on rannasta, jossa nähtävyydeksi luokiteltava vesiputous.


Tämän jälkeen alkoi taas kutitella ajatus päästä herkuttelemaan mutkateillä. Koska Highway one on itse asiassa aika tylsä, päätin poiketa sivukadulle. Nacimiento-Fergusson Road on huima kokemus, joskin aika kapea ja jonkin verran tiellä on hiekkaa. Mutkia piisaa loputtomasti. Hymy ei hevin hyytynyt illallakaan. Corvette osoittautui hauskimmaksi autoksi mitä minulla on ollut ilo tähän mennessä ajaa tuollaisella tiellä.


Vielä ennen yöpymistä pysähdyin tuijottamaan Piedras Blancasin merinorsuja (elephant seal). Elukoiden välinen seurustelu näytti leppoisalta, mutta lannan hajua ei voinut olla huomaamatta.


Samassa paikassa tuli mahdollisuus ottaa komea siluettikuva.


Yövyin Morro Bay nimisessä kaupungissa. Erikoisuutena siellä on kaupungin edessä sijaitseva jyrkkäreunainen kukkula. Sen lahdelmassa aikaansa viettävät mm. surffaajia ja toisella puolella saukkoja.




Aamukävelyn jälkeen päätin jälleen suunnata kohti kukkuloita. Jostain syystä en tullut tankanneeksi ennen kaupungista poistumista, joten toisen aamun mutkatiet ajelin huomattavasti kevyemmällä kaasujalalla. Kaupunkialueen loppumisen jälkeen kun ei ollut toivoakaan huoltoaseman löytymisestä.


Satuin Opolo Vineyardsin pihaan tasan kymmeneltä eli juuri kun he avasivat ovensa.


Tunnin jutustelun ja viininmaistelun (ja sylkemisen) jälkeen lähdin laskemaan kohti sivistystä lähimmälle huoltoasemalle. Paso Roblesista alkoi kotimatka 101 pitkin. Pääsinpä tunnustelemaan Corvettea myös moottoritiellä. Pitkän päälle kovahko alusta, rengasmelu, huonosti topattu penkki ja onneton radio alkoivat väsyttää. Kumma juttu, että mikään noista kiinnittänyt edellisenä päivänä lainkaan huomiota.
Ohessa reittikartta.


Kolmantena päivänä tein vielä retken Big Basin Redwoods state parkiin. Tiet ovat unohtumattomia, ja ympäröivät puut mykistävät. Niitä on mahdotonta saada mahtumaan valokuvaan. Puistosta löytyy kävelyretkiä joka makuun, tosin aikaa kannattaa varata useita tunteja.


Paluumatkalla kokeilin kiihtyvyyttä paikaltaan. Vasta tuolloin tajusin, että vaihteensiirto tapahtuu kyllä ripeästi, kun siinä käyttää tarpeeksi ronskisti voimaa. Täytyy vissiin kalibroida ajotavat uudelleen euroautojen jälkeen. Ohessa kolmannen päivän reittikartta.


Pisteenä ii:n päälle seuraavana viikonloppuna vuokrasimme vielä yhdeksi päiväksi Harrikat. Tällä kertaa matka lähti liikkeelle San Franciscon EagleRideristä. Jälleen ajoimme Santa Cruziin, ja tällä kertaa kylä pursui elämää aivan kuten -80-luvullakin. Huh, hienoa!


Santa Cruzista ajoimme jälleen mutkateitä kohti Piilaaksoa. Fat Boy ei ole kovin hyvä laite näille teille. Jopa minun suhteellisen rauhallisella ajotyylilläni jalkatapit osuivat epämiellyttävän usein asfalttiin. Suoralla tiellä Fat Boy on erittäin mukava.
Ohessa vielä kartta Harrikalla ajetusta reitistä.


Näitä reittejä uskallan suositella kaikille aktiivisesta ajosta kiinnostuneille. Toivottavasti tarinasta on iloa muille matkaa suunnitteleville.

Kuvat puuttuvat
 

EDIT: Kuvat siirretty pois Dropboxista, koska linkitys ei toimi näköjään oikein.

:rock: ja halleluja - tunsin lämmön. Hienot reitit :salut:

Juu, kivat kuvat ja helppolukuinen kertomus. Näitä on kiva lukea.
Mielenkiintoinen tuo turo.com

Ajoin saman reitin 2015, auto oli huonompi kuin sulla, mutta löysin isomman puun.....

Hyvä matkakertomus!
Osittain samoja polkuja tullut myös mentyä 8)

Äääh, ei pitäs tämmösiä lukea. Ai miks? Nokun tekis mieli lähtee heti reissuun, mut ei oikeen pysty. Hieno tarina ja kuvat.

Carmel-by-the-sea on luultavasti se paikka, jonne mitä suurimmalla todennäköisyydellä seuraavan kerran päätyy yöpymään, jos/kun USAan päin lähtee.

Takan lämmössä luetaan hyviä juttuja. Vai notta työmatka.. Miekin haluun.

Jep, Concours d'Elegance olisi varmasti mielenkiintoinen ilmiö, ja ilmeisesti Monterey Car weekin puitteissa olisi tarjolla tapahtumia joka lähtöön. Jätin tällä kertaa 17-mile driven väliin sen takia, että halusin käyttää enemmän aikaa kukkuloilla kuin arvokkailla alueilla.

Kiitos positiivisista kommenteista.

Tuonne olisi päästävä tai sitten joutaa kuolla. Vaimo ei halua lähteä eikä yksin oikein tohdi. Konkari tarvittaisiin oppaaksi nyt.

Tänä vuonna sinne pääsee aika helposti kun on Finnairin suora lento. Tosin Norwegian lentää puoleen hintaan Oaklandin puolelle Tukholmasta.

Kyllä rupesi heti taas vanhat kotiseudut ja Californian lämpö houkuttamaan kun luki. Kiva reissu kyllä ollut.



Tota Norwegianin Tukholma-Oakland reittiä käytetty viimevuodet pelkästään. Toimii ja lyhyet vaihdot, mukavan uudet koneet.

Ihan päällikköreissu, kiitos kuvista:cool:

Melkeen vuosi vierähti, että 2017 pääsi Kaliforniaan ja Nevadaan ajelulle. C7 oli pari päivää vuokralla. 400 km jälkeen olen sitä mieltä, että todella kiva autohan se on. Maxbrothalle kiitos Grand Canyon Skywalk vinkistä.

Pebble beachilla tuli ajeltua 17 miles drive. Hienot maisemat. Vieläkään ei tullut kierrettyä Pebble Beach golf links-kenttää. Talvitarjouksena sen ois saanu kiertää ilmasiks, jos ois ollu 3 yötä hotellissa. Hinta alkaen $2100. Normaalisti golf-kierros $495. Suomessa pelaa tuolla hinnalla toki koko vuoden.
Las Vegas-L.A. olikin mielenkiintoinen matka tapaninpäivänä. Aikaa meni n. 8 tuntia. Melkoiset ruuhkat, huhhuh. Hiukan yli 2000 km tuli kokonaisuudessaan ajettua.
Reissun kohokohta oli kolmen päivän purjetaitolentoharjoitukset Williams soaring centerissä. Pääsin lentämään sellaisella kaksipaikkaisella unlimited luokan purjetaitolentokoneella joita ei Suomessa ole. Ihan mielettömän hienoa oli.

Suosittelen myös tuota Norwegianin Arlanda-Oakland lentoa. Ei ole hinnalla pilattu.

Tuli taas tehtyä työmatka kaliforniaan ja nevadaan. Yhtään ei olis huvittanut, mutta töiden takia oli taas pakko raahautua.

Otin kans Norwegianilta tiketit, meno hki-sto-lax ja paluu oak-gat-hki varasin kaikille väleille paikan exit riviltä, tais olla 12€ lisää ja olis saanut olla puujalat sirkuksesta, että olis jalkatilaloppunut. Premium tiketti on muutaman satasen kalliimpi, mutta kokemuksen perusteella toi toimii itsellä paremmin.

Lento on perillä losissa neljänmaissa iltapäivällä, joten aikaa on touhuta hyvin valvotun lennon jälkeen vaikka ja kuinka. Vuokrapaskan otin alamolta, 10vrk 160€ sisältäen kaikki vakuutus hommat ja navigoinnin wifi hotspotilla. Hemmetin kätevä kun tsekkailee netistä seuraavia kohteita yms. Auto oli 7-hengen tila-auto, joka on just sopivan väljä kolmelle äijälle, corvetet, camarot ja mustangit alkaa jossain kohtaa käymään ahtaiksi, vaikka aluksi tuntuu niin mahdottoman kurkolta.

Eli eka ilta meni oikeastaan ajaessa Burbankiin Bob’ Big Boy:hin, jossa joka perjantai ilta on cruisingit. Vanhoja raatoja olikin piha taas täynnä.


Sen verran oli silmät ristissä, ettei tullut kuvia oikeastaan otettuakaan.

Otettiin hotla siitä jostsin pohjois hollywoodista, ku ei jaksanut enää mihinkään ajella. Aamu tuli vastaan 3am, joten siitä olikin luonteva aloittaa aamu 5am donitseilla Huntingon Beachilla. Tapahtuma on aina vaan yhtä leppoisa ja kalusto on aina aika laajaa, vaikkakin rodi pohjaista.


5am ja rodit rivissä ja äijät donitsi jonossa.


6am ja aurinko jo rupeaa nousemaan. 54 farmari vettessä vanhat äijät ryysti kahvia.


6:30am ja aurinko jo vähän ylhäällä. Vikoja kuvia ennen kuin tapahtuma loppuu 7:00am.


Kalusto on monenkirjavaa.

So... kello on 7.00am ja tarkoitus lähteä valuttamaan PCH:ta ylöpäin, niin luonteva startti paikka on San Clementen Cars n Coffee.

Aurinko olikin jo kirkastunut mukavasti ekasta häppeningistä. Ja ferrarit ja mäcnuggetit olikin jo saatu riviin. Täällä myös skaala tosi laaja, mutta ehkä kuitenkin enemmän superia ja uudenpaa.









Vanhoja romuja nilkuttaa tontille lisää. Olisko noin 800 autoa ollut parkissa.

Siitä olikin mukava lähteä valuttelemaan ykköstietä ylös.

Ehkä naputan vielä lisää ehkä en. :D

Eli keula pohjoista kohti ja rannan myötäisesti mentiin lauantai aamupäivää. Pikkuisen tökkäs liikenne kun oli sellainen maailman suurin RV tulessa keskellä tietä. Dana pointissa pysähdyttiin heti jädelle, kun oltiin ruuhkasta selvitty. Siitä Laguna Beachiin lounaalle ja siitä sitten pystyikin vähän aikaa olemaan syömättä. Dana point ja laguna on molemmat kivoja paikkoja. Biitsinä dana on ihan ykkönen, monenmoista aktiviteettiä on tyrkyllä ja hiekkaa riittää isommankin pyyhkeen alle. Lagunassa taas on paljon kivoja putiikkeja ja kuppiloita ja tietenkin se selänteen mesta, joka onkin ihan hyvä, nyt ei tosin siellä pysähdytty. Lagunassa kiva käpytellä kiirettömästi.

Newport beachin ja huntingtonin rantojen ohi ajetiin, koska tarkoitus oli tulla maanantaina näille seuduille uudestaan. Ajettiin rantaa yhtä kyytiä venice beachille asti ja siinä olikin taas jäden paikka. Täällä on sina niin kotoisa fiilis, kaikkien taiteilijanarkomaanikleptomaanistreittariskeittari pummibodarilaulajien keskellä.





Sitten taas minivan liikkeelle ja santa monicaa kohti. Santa monicassa noustiin ykköseltä veks ja ajettiin North Hillsiin Galpinin dealer kompleksiin. Ekana vastassa olikin aikoinaan Troy Trepanierin Joe Roganille rakentama Sickfish ’cuda.



Siitä sitten kahlattiin pari tuntia dealer halleja läpi, käytiin ajamassa uutta ford raptoria, galpin editionia tietenkin ja todettiin, että taas on nälkä. Ajettiin nopea canyon ek malibuun ja sieltä takas alas santa monicaan josta otettiin huone pariksi yöksi. Santa Monica on edelleen mun mielestä se yliarvostetuin tai kansoitetuin place to be tossa san clementen ja malibun välissä. Kävelykatu on kiva, hyviä ruokamestoja löytyi taas uusia.

Sunnuntaina taas 4am herätys aikaerosta johtuen, säkkipimeät maisemat hotellin ilkunasta, ei varmaan mitään tekemistä tai näkemistä oo tarjolla...

Löydettiin turhankin hyvä 24h aamiaismesta hotellin vierestä ja 1,5h syömisen jälkeen melkein myöhästyttiin aamun ekasta auto häppeningistä. Paikka on Woodland Hills ja tapahtuma on Supercar Sunday. Alkaa 6.00 ja on ysiin asti avoinna. Autoja taas laidasta laitaan. Corveten paskoja oli kymmeniä, yks miura oli ja uudemmat lambo kuskit ihmetteli minkä merkkinen peli oli kyseessä.









Nää kaks oli jätetty siihen meidän vuokraromun kanssa samaan visitor parkkiin. Ymmärrettävästi.

Tää ei todellakaan ollut mikään autoharrastajan reissu, joten aika vähiin tuli autoiluun liittyvät asiat jätettyä tällä reissulla. Tästä oli siis luonteva painella vähävaraisten asuinalueiden (beverly hills ja bel air) takas canyoneiden äärelle ja ekana sipaista mulholland drive päästä päähän. On se vaan joka kerta magee latu ja antaa kivan baanan lisäksi hyvät maisemat.







Siitä sitten hollywood blvd ja perus turistipuristi munasta kinukkiteatterit ja walk of shamet. Sit olikin taas aika vetää rodeilta rempattuun petersenin museoon katsomaan.... autoja!



Konseptikokoelma oli perusnäyttelyn kermaa. Käytuin kellarin 90min kestävä vault tour ja se oli hyvä, ******** hyvä. Kuvia ei saanut ottaa, ne en niitä viitsi julkaistakaan ;)



Mäkfeast.



King of coolin vanha.



Aito lemans kilpuri ja uusin painos. Toi uus on luonnossa ihan yhtä ruma kuin kuvissa ja nyt kun v8 power zr1 pesi v6egobuustin enkat Vir:ssa niin karisi se nopeuskin pois tosta. Toistakymmentä noita reissulla tuli vastaan.



Joku ferrari special näyttelykin siellä oli, mut oli taas niin hirveä nälkä, että oli pakko poistua.

Yksi reissun kohokohdista olikin sunnuntain illallinen maailmanparhaassa pasta paikassa. Piti jo lauantaina käydä, mutta eivät ota paikanvarauksia ja jono oli yli 4h, joten tultiin sunnuntai uudestaan hyvissä ajoin ja viddu että oli aldentteä!

Maanantaina jo nukuttikin 7am asti ja meininki ottaa yksi kaveri lisää mukaan aavikolle niin jotenkin saatiin aika taas kulumaan... autojen parissa.





Yksi Bunkie Knudsenin rakennelmista avasi aamun Analheimissa. Remontissa se oli tämäkin romu.





No siitä sitten taas Newporttiin ja sieltä Balboa Beachille. Ehkä se kivoin ranta tossa losin alueella. Hyvät biitsit, aika pirun rauhallinen, balboa on alueena todella nättiä, kivoja taloja on hauska vaan tsiigailla. Muutamat hyvät kuppilat ja laiturilla kans ihan ok johny rockets. Hylkeet uiskentelee ihan rannassa ja jengi joraa siinä vieressä. Aurinko paistaa ja jätski sulaa käteen, hyvä muistutus miksi välillä työntekokin on ihan kivaa.



Maanantai aamun tanssitreenit alkamassa.



Hylje ui selkää.



10.00am maanantaina ja biitsitanssit on käynnissä.



Tammikuinen talviaamu balboa beachilla.

Duunin raataminen LA:ssa oli jo niin hektistä, että oli pakko hypätä vuokravessaan ja hilpaista yönpimeydessä vegasiin tekemään lisää töitä. Toi Los Angeles - Las Vegas väli on hyvä ajaakin pimeässä, siinä ei oo kertakaikkiaan mitään näkemistä ja vielä vähemmän mitään tekemistä. Oltiin ma yönä mestoilla, paikka on edelleenkin ehkä se kaikkein turhin maanpäällä. Mutta hyvää ruokaa sieltä onneksi saa. Mentiin etsimään dinner mestaa ja kello oli jo 0:57am kun yks kiva paikka löytyi. Ovi oli vielä auki joten sisään vaan. Sisäänheittäjä pahoitteli, että valitettavasti keittiö sulkeutuu parin minuutin päästä, nykästiin vaan siltä menut kädestä ja sanottiin, että hyvinhän tässä sitten kerkiää... :D täyden 3:n ruokalajin dinnerin jälkeen olikin hyvä lähteä odottelemaan aamupalalle lähtöä. Mandalay Bay:n ampumaradan aamiais buffet oli aivan kuollut. No oli se silti tass mitä maittavin eikä ollut turhaa hälinää.



Tiistai oli taas niin työn täyteinen, ettei tullut paljoa kuvia otettua.



Illalla mentiin kuitenkin katsomaan jääkiekkoa uudelle areenalle ja kyllä se vaan niin on, että vaikka jenkkiman järjestäis puuhevosen perseenreiän porauskilpailun niin siellä viihtyy varmasti. Showta on niin älyttömästi, että hölmö kiekon perässä luistelu on ihan sivuseikka.





Aavikon arkkitehtuuria keskiviikko aamuun. Matkakumppanit halusivat välttämättä käydä paikallisissa ostoshelveteissä keskiviikkona. Siitä sitten äkkiä käymään Shelbyllä.



Tällä kertaa ovella oli äijä tarjoamassa test drivea uudella 2018 GT350 mussella. 25min lenkki tuli käytettyä hyvinkin tehokkaasti. Auto ei vaan ollut mikään suuri kokemus. En tiedä mitä moinen kapistus psinaa, mutta 530hv oli hyvin hengetön menemään. Luistonedton veks ja kytkinpommilla sai vähän rengasta irtoamaan. 25 bucks arvoinen kokemus kuitenkin.

Sitten paineltiin red rock canyonille heittämään lenkki.



Rrc on ihan vegasin vieressä ja nopea käydä autolla vilkasemassa, kannattaa yrittää ajoittaa auringon laskuun ku kalliot hehkuu punaisena. Stripillä haahuiltiin vähän kunnes taas vaivattiin paikallista corvette hemmoa, jonka kanssa käytiin ekana dinnerilla ja siitä lähdettiin tutustumaan sen kaverin panimon tuotteisiin ja sit mä en enää muistakaan mitään...

Torstaiaamuna ei ollut niin kauheasti ruokahalua, joten hypättiin kaikessa hiljaisuudessa autoon ja paineltiin pahrumpin kautta kohti Lone Pinea. Tie Lone Pineen on pitkä ja kivinen. Eli death valleyn läpi puristeltiin menemään. En jokapäivä välttämättä jaksais innostus, mutta näin kerran kaks vuoteen toimii kyllä.





Maamuodostelmat on aika maijesteettisia ja kuvista ei saa edes mitään ideaa.

Tollanen kuoleman laakson ylitys palautti ruokahalut ja vedettiinkin taas pitkänkaavan mukaan Lone Pinessa. Ja koska aamiainen jäi väliin otettiin alkupalat tuplana.





Lone Pinesta oli tarkoitus tarkastella keli tilanteita pohjoisempana ja päättää ajettaisiinko yosemiten kautta tahoelle, mutta kelit oli siellä niin lumiset, että lähdettiin ajamaan alakautta Bakersfieldiin. Rt178 oli ehkä reitin paras tie valinta. Aivan huikea latu, joka vaan parani Bakersfieldiä kohden. Järviä, joen uomaa vuoriston keskellä, putouksia ja viduikseen monta mutkaa ja mäkeä.



Nyt kun pohjoinen reitti oli poissuljettu, vedettiin paso roblesin kautta takas rantsuun ja jäätiin San Simeoniin yöks. Jos matka ehkä huomenna jatkuu.

:rock:

Huh,Huh,,näitä on mukava katsella täällä pimeässä ja lumisessa suomessa ,,

Ou Je. Kyllä tämän parissa viihtyy. Kiitos 👍🏼

Kiitokset,mukavaa katseltavaa:D

San Simeonissa aamu tuli aloitettua hotellin kuumassa altaassa köllien ja sehän melkein voidaan rinnastaa kuntoiluun, joten keho rupesi heti vaatimaan standardi kalori määrää sisuksiin. Mitä keho vaatii, sitä keho saa... tässä menossa aamupalan jälkiruokaosuus.



Tälläiseen nälännäkemis teemaan sopi hyvin myös päivän eka rasti. Vierailu paikallisen Veikko Hurstin luona. Eli tää paikallinen tunnettiin aikoinaan nimellä William Randolf Hearst. Wikilikidigit tietää tarinat paremmin. Itselleni jo kolmas kerta hearstin linnassa ja kyllä se vaan oli upea jälleen.













Hearstin villielukoista taltioitui tällä kertaa vain seeproja.

Tästä se oli sitten taas kohdattava elämän realiteetit ja sullouduttava vuokra-auton uumeniin. Ykköstie oli mutavyöryjen takia katki jostain Big Surin korkeudelta, joten taas takas sisämaahanpäin ja Paso Roblesiin. Kaikki viinin ystävät mieltää aina kalifornian viinit joko napan tai sonoman alueelle, mutta kaikki me amatöörit tiedetään, että parhaat rypäleet kypsyy juurikin Paso Roblesissa. Kaikille hyvän viinin ystäville suosittelen erittäin lämpimästi Kevin Jussilan pitämää www.kukkulawine.com tilaa. Kevinillä on juuret suomesta, vaikkei ei enää paljoa perkelettä enempää suomea virka. Mutta oli härmäläistä tai ei niin viinit on todella hyviä, tasting sessio on erityisen hauskasti vedetty, sopii hyvin ekakertalaisille etikettijännäreillekin hyvin. Otettiin vielä pari pulloa Sisua mukaan viemisiksi Silicon Valleyn Suomalaisille. Paso Robles on nam! Sieltä sitten 101 pätkä ylös ja taas kukkulabaanoille ja sieltä Carmel Valleyn kautta Carmel by the sea.

Carmelin kohdalla jotenkin oma näkemys idyllisestä rantapaikasta kohtaa kaikkein vahvimmin. Moni hehkuttaa aina carmelista montereyhin menevää 17 mile drivea, mistä paritään erikseen maksua. Taloja on paljon myös rannan puolella joten hyvää rantamaisemaa jää jemmaan paljon, eikä taloistakaan paljoa aitojen takaa näy. Joten top tip onkin heittää Carmelin Scenic road lenkki. Talot on paljon pienempiä, mutta jotenkin paljon idyllisempiä. Ja beach näkymä on melkein koko ajan avoinna. Jos ekaa kertaa tonne on menossa niin tietenkin 17mile dr pitää ruksata bucket listilta.

Eli siis. Ekana sissibussi parkki carmel beachille ja aaltoja fiilistelemään.













Carmelista matka kävi kuitenkin kohti montereyta ja nimenomaan 17mile driven kautta.

Jos kuulosti, että en 17 mile drivesta välittäisi, niin päinvastoin se on upea. Täynnä turisteja ja liikennettä paljon myös offseason aikaan. Silti ne pakolliset pari kuvaus stoppia oli myös itse tehtävä.







Tie alkaa tai päättyy Montereyn pieneen keskustaan. Keskustassa löytyy oikeastaan kaikki mitä matkalainen pitkän päivän päätteeksi tarvitsee, hotellin parveke merelle, meri akvaario, ruokaa ja juomaa.



Tässä näkymässä taas vierähti pari tuntia ruokaa suu täynnä.



Pikku kävely syömisen päälle ennen koomaan vaipumista.

Oltiin kuvassa näkyvässä intercontinentalissa ja tuli otettua aamiainen huoneeseen ja parvekkeella naposteltua aamu auringossa. Nää työreissut on rankkoja, minkäänlaista kaipuuta en tosin kokenut ABC huoltamoketjun vakuumipakattuihin sämpylöihin tässä kohtaa.



Aamukävely oli taas paikallaan, ennen kuin paikallinen akvaario aukesi kymmeneltä.





Siitä sit akvaarioon.



Ihan ku peiliin olis katsonut.



Kilpparit pani menemään.

Akvaario oli todella hieno kokemus ja aikaa vierähti paljon suunniteltua enemmän.

Illaksi oli tarkoitus painella american serculle grillaamaan, mutta kun aikaa oli vielä hypättiin dodgen jouselle ja ajettiin Santa Cruzin kautta Henry Cowellin punapuumetsään. Tää on siitä kiva, että tääl o vanha kullanhuuhdonta kylä ja vanhalla höyryveturilla pääsee puksuttelemsan puiston läpi loistavan oppaan säestämänä tietenkin.

Nyt alkoi taas ahistaan tää Suomen ihana lumipyry ja nyt vielä pakkanen kaupanpäälle.

Haluun pois :rock:

Vielä viimeinen värssy virsikirjaan...



Eli illaksi päästiin American Sercun luokse Piilaaksoon, korkeimmalle kukkulalle, näkymät Friscoon, merelle ja san joseen. Ei lainkaan hassumpi paikka viettää aikaa. Grilli kuumaks ja kaljat kylmäks. Kuvia ei tollasista sukulais peijaisista tullut otettua.



Mut aamu 5 taas kello soitti ja noustiin taas valkean ratsun satulaan ja pyyhkäistiin Golden Gatelle odottelemaan auringonnousua. Sehän on hieno nimenomaan Sausaliton puolelta, kun mollikka antaa ensi säteet kylän yli sillalle. Pakko kännykällä yrittää kuva ottaa, kun vieressä oli 100 kolmijalalla olevaa proota räpsimässä fotoja. Mestaa sanotaankim tripod hilliksi nykyään :D



Kun aurinko oli suunnilleen noussut oli hyvä taas keskittyä olennaiseen, eli syömiseen. Kiva pikku bakery Sausaliton rannassa seuloontui sopivaksi paikaksi ja taas sai helposti menemään tunnin aamiaisen nauttimiseen.

Sausalito on muutenkin viihtyisä rantakylä poissa friscon kilinöistä ja kolinoista.





Ei muuta kun ruhot taas pyörille ja sillan yli Friscoon. Tää on jotenkin samalla tavalla uniikki kuin Venetsia on Italiassa. Kun sitä Nob Hilliä kipuaa ylöspäin ni ei ole epäilystäkään missä ollaan. Arkkitehtuuri ja kivat puistot on parasta täällä ja tietenkin loistava ruokavalikoima!



Lombardin pujottelu kuuluu tietenkin SF touriin.



TransAmerica Pyramid ja Challenger. Jotain kovin Bullitmaista fiilistä.



Pohjois american suurin kinukkitown löytyy myös täältä. Olihan se lounas ajoitettava tänne.



Niin Friscoa.



The painted ladies. Voisin noita vickyn ja Eetun aikaisten mökkien walk-in-toureja kahlata oikein kunnolla ajan kanssa.



Postcard Row ja taustalla city.



Mikä vidun pulpettikatto?!

Nojoo, nyt oli duunia painettu taas niskalimassa niin oli aika valutella Oaklandin puolelle. Bay Bridges pitkin ”toispualjokkee”, vikat rihkamat kaupoista ja käytiin pikaisesti pyörähtämässä katsomassa anti-autoilijoiden meccaa fremontissa.



Siitä sitten äijät alumiinituubiin ja taivaalle.



Reissun vika kuva loungesta Lontoosta. Onneksi ruokaa ja champagnea oli vielä saatavilla, muuten alkoi jo hymy hyytymään.

Vinkkinä kaikille jotka suunnittelevat ekaa matkaansa tonne, älkää menkö saattaa olla, että paluu vitutukseen ei oo enää tarpeeks vahvoja lääkkeitä.

Siistin näköistä reissua... Kääntääkö porukka pysäköidessään noissa mäissä etupyörät vinoon, vai näyttääkö vain?

Joo, kaikki vetää kumit linkkuun.

Mitkä sivuputket on tuossa maroonin värisessä C2:ssa? Aika veikeän
näköinen toteutus.

Mulholland Drive
 

Ekan kerran kuulin Mulholland drivesta kun pelasin 1990 julkaistua Streed Rod 2 tietokonepeliä. Siinä viritettiin erilaisia autoja mm. Corvettea sen mitä rahat antoi myöten ja sit koitettiin voittaa muita kuskeja kisaamalla ko. mutkatietä. Sama perusidea siis kuin vielä nykyäänkin? :D


Aina ei tietty mennyt putkeen.


Tänään katselin leffan King Of The Mountain -81 vuodelta, missä sijoittuu samoihin maisemiin C2:lla höystettynä.



Kiinnostuin, että vieläköhän antavat ajella siellä, mutta eipä tietysti, on ollut suljettuna 2019 vuodesta. Joko pitävät jatkossakin tien suljettuna kokonaan tai sitten asentavat sinne hidasteita.



Niin vain monet hienot asiat hiljalleen happanevat pilalle tässä maailmassa. Jokainen vauhdikkaasti tien ajanut saakin olla tyytyväinen, koska tilaisuus ei välttämättä toistu enää koskaan.