FinnShark - Tosi tarina: "Ameriikanrautaa etsimässä"

Tosi tarina: "Ameriikanrautaa etsimässä"

"Ihan ajokuntoísena se Foordi ajettiin savirooppiin", sanoi eräs luokkatoveri keväällä 1985. "Siis niiku sellainen vanha T-Foordi", kysyin, ottamattakaan todesta mitä heppu oli juuri sanonut. "Joo-o, joku sellaanen, en mä niitä vanhoja autoja toisistaan erota, mutta amerikkalainen se oli, ja auto on vieläkin siellä samassa saviroopissa". "No mennähän kattomahan sitte", totesin, koska halusin kerrankin nähdä puhuiko heppu ihan täyttä potaskaa.

Kesä taisi tuolloin olla aikaisessa, koska oli toukokuu ja lehmät olivat jo laitumella. Ja laitumelle mekin suunnistimme. Savirooppi oli parinsadan metrin päässä maantiestä, "toisella puolella jokea", Kauhavan maaseudulla. Lehmiä kyllä näkyi latumella, mutta T-Fordia ei missään. Kunnes pääsimme sinne savikuopan viereen. Ja kattos vaan, siellähän se auto oli, kattoaan myöden painuneena saveen. Eikä pelkästään auto ollut painunut, myös itse katto oli painunut kasaan. "Tuossa mä kakarana hypin", heppu sanoi ääneen, johon itse vastasin äänettömällä pohdiskelulla: "eipä sullakaan järki tainnu paljoa päätä pakottaa". Vaan pakko on myöntää että itsekin lapsena vanhojen romuautojen katolla hyppiminen oli jotenkin maagisen vastustamatonta. Mutta tää Fordi ei ollut ollut romuauto, vaan oli ollut täysin ajokuntoinen kun se oli savikuoppaan ajettu. Mikä hitto ihmisiä on aikanaan vaivannut, ajaa nyt toimiva auto savikuoppaan. Olishan siitä saanu vaikka taka-akselin kärryihin tai jotain.

T-Foordi jäi savikuoppaan. En keksinyt mitään fiksua tapaa saada autoa pois kuopasta, jossa se oli ollut 70-luvun alusta lähtien. Siellä se on vieläkin, jos kiinnostaa. Josko kuitenkin annettaisiin auton nukkua rauhassa pois. Ei siitä ole kuitenkaan paljoa enää jäljellä.

T-Foordi ei ollut tietenkään ainut jenkkiauto jota kävin tutkiskelemassa tuona kesänä 1985. Jo edellisenä talvena olin päättänyt, että Kingswayta kävisin katsomassa kun kesä tulisi.

Eräs luokkakaverini oli huomannut, että kaikki lukion kirjani oli päällystetty Hot Rodista tai Popular Hot Roddingista leikatuilla autojen kuvilla. Ja tästä johtuen hän mainitsi eräänä kylmänä helmikuisena koulupäivänä, että oli ollut edellisenä päivänä hiihtelemässä, ja että oli tuolloin nähnyt vanhan amerikkalaisen auton puolittain luomassa (luoma = iso puro), puolittain pellon reunalla, lumen alla tietysti. Toisessa takalokasuojassa oli lukenut isolla "Kin way". Sen verran luokkakaveri tiesi autoista, että siipiauto kuulemma oli kyseessä. Joten aika helppo oli arvata, että Kingswayhan se täytyy olla, pari kromikirjainta oli vain tipahtanut pois. "Rotke Kingsway", kuten pohjanmaalla sanotaan.

Kesä tuli, ja Kingsway juolahti mieleen. Niinpä hain erään jenkkiautoista kiinnostuneen kaverini mukaan ja lähdimme etsimään reittiä Kingswayn luo. Lyhin reitti vei erään maatalon pihan kautta, ja saman talon peltojen reunalla auto myös oletettavasti oli. Ajoimme talon pihaan ja kuten hyviin tapoihin kuuluu, päätin käydä kertomassa talon isännälle etukäteen millä asialla oikein olimme. Kipaisin pihan poikki ja astuin sisään vanhaan rintamamies-tyyliseen taloon. Isäntä oli hieman vanhempi kuin olin odottanut, joten aloitin teitittelemällä. Lyhyin sanankääntein selitin, että haluaisin käydä katsomassa sitä vanhaa autoa joka on puoliksi luomassa tuolla erään pellon reunalla. "Jaaha", vastas isäntä, ja jatkoi: "se on se meidän poika joka sen auton lykkäs traktorilla sinne luomaan joskus 70-luvun alussa". Arvelin että oli sopivaa kysyä miksi näin oli tapahtunut, johon isäntä vastasi: "poijalla oli joku melkein samanlainen jenkkiauto josta oli vaihdelaatikko hajalla, ja se osti tämän luomassa olevan auton kossupullolla Vaasasta". Ja kun laatikkoremontti oli tullut valmiiksi, oli Kingsway lykätty reteesti traktorilla pois maisemaa pilaamasta.

Asioiden tultua selväksi isännän kanssa lähdimme kaverini kanssa tarpomaan pellonreunaa pitkin kohti sitä paikkaa, jossa auton piti olla. Ja siellähän se olikin, krominen "Kin way" -teksti lokasuojassa näkyi jo kauas. Sydän alkoi jyskyttämään normaalia tiheämpään, ja aloin jo hieman innostumaan "löydöstä", kunnes sitten pääsimme auton viereen. Dodgen tila oli sanalla sanoen hirvittävä. Nimittäin kuten tunnettua on, Pohjanmaalla tulvii keväisin. Ja auto oli juuri sellaisessa paikassa jossa vesi nousee pellolle, puhumattakaan itse luomasta. Joka kevät auto oli ollut päiväkausia veden peitossa. Ja kun tätä oli tapahtunut jo ainakin 20 kertaa 20 viime vuoden aikana, oli mm. sisustus aivan räävittömän rähjäisessä kunnossa. Auton ympärille oli lisäksi kasvanut puita ja muuta kasvustoa, joten päätin suosiolla, että Kingsway jääköön hautaansa. Siellä se on aina vaan, jos kiinnostaa.

Keväästä syksyyn vuonna 1985 olin töissä sähkölaitoksella. Enkä onneksi konttorissa, vaan ihan linjatöissä. Jossa pääsi tietysti näkemään kaikki pienimmätkin kylät ja talot joita pitäjästä löytyi. Joskus jossain 20 kilsan päässä Kauhavan "ydinkeskustasta", keskellä metsää ja pitkän mutkaisen soratien päässä olevassa kylässä vieraillessani en voinut kuin ihmetellä, että täälläkin joku asuu. Ja toisaalta, miksi ei asuisi. Ei neljän talon kylä juuri sen kummempi paikka ole kuin "ydinkeskustakaan" Kauhavalla, heh... No mutta takaisin asiaan. Olimme käymässsä eräässä vanhassa maalaistalossa, jossa oli ollut hieman ongelmia sähkön kanssa. Talon sisällä olleet sähköjohdot olivat varmaan jostain ajalta ennen sotia, joten ei ihme jos sulakkeet paloivat silloin tällöin. Ihmettelimme johtoja aikamme, enkä nyt muista mitä tilanteelle teimme, mutta sen muistan hyvin, kun ruokatunnin jälkeen kävelin maatalon vieressä olleen ulkorakennuksen nurkalle. Herranjestas, täällähän on autovanhus! Eikä kyseessä ollut Anglia tai Cortina tai Kupla - joita olin tavannut hylättyinä tai lähes hylättyinä varmaan kymmeniä - vaan ihkaelävä 50-luvun rassi. Kipaisin takaisin maatalon päärakennukseen kysymään autosta vanhalta mummolta, jos hän vaikka tietäisi jotain tarkempaa. Ei tiennyt muutakuin että auto on ollut paikallaan jo kauan.

Iltapäivällä maatalolle saapui mummon poika. Kysäisin tietty häneltä ulkorakennuksen nurkalla olevasta autosta, ja johan alkoi arvoitus selviämään. Kyseessä oli kuulemma Lapuan piispan entinen virka-auto. Veekasilla toki, mutta itse moottoria autossa ei kuulemma enää ollut. Hieman petyin, kun kuulin auton mallin. Kyseessä oli nimittäin Vedette. Ei ihan jenkki, ja moottorikin lättäpää-V8. Fordin alkuperää, tietty. Ja kuten tyyliin kuuluu, Vedette jäi niille sijoilleen ja on siellä vieläkin, jos jotakuta kiinnostaa.

Tässä muistelot tältä päivää. Jatkan taas kun inspiraatio iskee. Nämä tarinat ovat siis tositarinoita, eivätkä pelkkää prosaa. Seuraavassa osassa juttua mm. 60-luvun avo-Pontiacista, -70 Impalasta ja mitä niitä nyt olikaan...

************************************************** **

Corvette63 vois ettiä sopivat kuvat tähän tarinaan, jos vaan vapaa-aikaa riittää...