View Single Post
  #1  
Old 16.06.2019, 19:50
spad's Avatar
spad spad is offline
Pyrkyri
 
Join Date: Aug 2005
Location: Kuopio
Posts: 65
spad on oikealla tiellä
Spädärin seiskakakkonen

Noniin, iltoja. Kai tästä pitää jonkunlainen dokumentaatio tehdä, kun sellaista pyydettiin tuolla kuva-threadissa.

Lähtökohtana on toiselta omistajalta ostettu 1972 2-door coupe, K-moottorilla. Edellinen omistaja oli ostanut auton marraskuussa 1978. Ajellut sillä noin 25 vuotta ja jättänyt odottamaan, että kunnostaa eläkepäivillä. Seisottuaan vajaa 15 vuotta hän oli purkanut koko auton, kunnostanut rungon ja lintuhäkin. Patulla vaan tahtoi ikä tulla vastaan ja voimat eivät enää riittäneet loppuun kasaamiseen. Koko nippu konttiin ja kohti vanhaa manteretta!

Tarina alkaa tässä vaiheessa osaltani. Minähän en oikestaan tiennyt mitä auton mukana tulee. Periaatteessa kaikki osat pitäisivät olla, mutta mistä tuon nyt tietää. Auto on ajokunnossa jäänyt seisomaan, eli kaiken pitäisi olla silleen peruskunnossa. Mutta uutta osaa on paljon.

Vanhemmillani on vanha maatila, vaikka molemmat ovatkin jo eläkkeellä. Pystyn siellä tekemään tämän, kylmässä hallissa ja sinällään alkeellisilla, mutta monipuolisilla työkaluilla. Auto trailerille ja nokka kohti synnyinkotia!



...ja tavaraahan tuli mukana reilut kaksi pakettiautollista. Nopealla inventaariolla mukana on uudemmat aluvanteet ja kahdet sivulasit. Ja ylimääräiset ovet. Autossa on siis paikallaan 1981 tai 1982 ovet, koska edellinen omistaja tykkäsi niiden peilimallista enemmän. Mutta niistä ei vaan näe 1972:ssa taaksepäin, viisaammat sivistivät minua.



Yli 900 km on kuitenkin tässä hakureissussa jo takana, joten tavarat paikalleen ja unta palloon.

Inventaariosta en pysty juuri muuta sanomaan, kun että osia on paljon. Jossain siellä välissä oli outo puulaatikkokin. Ja yhden kyljessä lukee Borgeson. Onkohan se joku olutmerkki?



Päivällä lähdin takaisin kotiin, mutta piti kuitenkin pieni fiilistelykuva ottaa.

__________________
Corvette C3 1972 - Fiero GT 1986 - Emäntä 1988
Reply With Quote