View Single Post
  #72  
Old 28.05.2022, 09:44
Tuiske's Avatar
Tuiske Tuiske is offline
Pyrkyri
 
Join Date: Jun 2018
Location: Lempäälä
Posts: 89
Tuiske on oikealla tiellä
Viimesimmästä päivityksestä näyttää olevan jo puolisen vuotta niin ehkä olis aika tännekin jotain päivitellä. Projekti on hitaasti mutta varmasti edennyt aina sillon kun on ollut aikaa sitä vähän hieroa. Ajokuntoon sain auton pari kuukautta sitten ja säätöjoa sillä ehdinkin jo ajamaan vähän toistasataa kilometriä.

Aivan ongelmitta ei toki alkutaival sujunut. Ekojen säätöjen jälkeen kävin mittauttamassa päästöt ja eihän se läpi mennyt. CO oli luokkaa ~2-2,5 ja HC pyöri siinä 200-300 välillä, eli ei nyt mitään aivan järkyttävää mutta ei lähelläkään hyväksyttyä. Tästä lannistuneena koitin säätää ruiskutuksen ajotusta sopivammaksi tyhjäkäynnin imutahdin kannalta ja sain kuin sainkin ainakin käynnin vähän tasoittumaan ja ruiskutusajasta ~10% pois niin että lambda kuitenkin pysy 1:ssä samaan aikaan. En vielä ole käynyt uudestaan päästöjä mittauttamassa mutta voi olla että nyt näyttäs jo paremmalta.

Testiajojen jatkuessa jossakinvaiheessa auto alkoi käymään seitsemällä. Maxxecusta sylinteri kerrallaan sammuttamalla selvis nopeesti että 8 pytty ei ole mukana. Eka arvaus että tulpanjohto on nyt ottanut liikaa lämpöä ja se arvaus osottautukin oikeaksi. Johto oli selvästi jo lyönyt läpi ja oli pinnastaan mennyt niin hauraaksi että vähän vääntämällä napsahti poikki. Tästä innostuneena päätin että tähän tulee sitten erillispuolat ja optisparkkiin jää käyttöön enää vain nokan anturointi.

Puoliksi on tulossa NGK:n LS2 puolat jotka ovat ehkä ensiviikolla Suomessa. Puolat sijottelen koneen päälle. Muoviset "corvette" suojat korvaan alumiinisilla joihin saan rakennettua kiinnitykset puolille. Alumiinisuojat/telineet teetätin omilla kuvilla Tampereen Vesileikkauksessa. Kiinnitys niille custom pinnapulteilla bensakiskojen kiinnityspaikoista ja orkkismuovisuojien kiinnitystappien paikoista.

Öljynjäähdytin tuli sitten myös asenneltua. Joku sitä täällä jo joskus muistuttelikin että kannattas ehkä laittaa. Ennen jäähdyttimen laittoa matka-ajossa öljynlämmöt pyöri siellä 110-114C välillä, eli ei nyt mitään mahdottoman korkeita mutta vähän turhan lämpimänä kuitenkin. Jäähdyttimeksi tuli jokin merkitön 16-rivinen jäähdytin. Sille letkut termostaatilla varustetusta ryöstölaipasta. Ryöstölaipan kiinnitysholkkia piti vähän jatkaa että sai riittävästi kierteelle pituutta. Letkuille pitänee tehdä vielä jokin lämpösuoja kun menevät ikävästi pakosarjojen väliputken yläpuolelta, ei nyt ihan putkessa kiinni mutta kuitenkin ~5cm päästä. Jäähdyttimelle sopiva paikka löyty ohjaustehostimen jäähdyttimen edestä, flektien takaa. Ei ihan paras paikka ilmavirran kannalta mutta siinä oli sopiva tila vapaana.

Seuraavana hommana on sitten tehdä puolien asennus ja johdotus loppuun, että saa säätämistä jatkettua. Tarkotus olis myös mennä penkkiin säätämään ja hakemaan teholappu katsastusta varten.

Kuvia sekalaisessa järjestyksessä:










__________________
C4 LT4 TURBO
Reply With Quote