Lancia Lybra Saksasta (sis. paljon museoita)

[kare]

Ja sit ois tommonen pieni Bugatti!

[kare]

Ajattelin että täällä vois kuvata kyllä kaiken. Sitten ajatellin, että voisi kuvata edes kaikki Bugatit.
Aika nopeasti rupesi tuntumaan siltä, että pelkkien Bugattien kuvaaminen ei oikeastaan muuttanut perusongelmaa miksikään. Autoja on yksinkertaisesti liikaa!

Voin jo tässä vaiheessa todeta, että tämä on ehdottomasti paras Lancia Lybran Saksasta haku topikki! Ehdottomasti!

[kare]

Perustasolla voi tietysti kuvata Schlumpfin kokoelman kaikki Lanciat.

Epsilon 1912: Epsilon oli Lancian viides aakkosten mukaan nimetty malli ketjussa Alfa-Beta-Gamma-Delta-Epsilon. Välissä oli vielä Dialfa, jossa Alfan nelonen oli korvattu isommalla kutosella.

Lambda 1929. Auto oli uskomaton tekniikan ilotulitus. Kapeakulmainen V4-moottori oli hiukan yli 2-litrainen ja sen erikoisuuksiin kuului mm. alumiinilohko ja kannen yläpuolinen nokkakoneisto. Myös erillisripustettu etuakseli, jossa putki-iskunvaimentimet oli integroitu kierrejousipatruunoiden sisälle oli aika ennakkoluuloton ratkaisu, joka osoittautui vieläpä erinomaisen toimivaksi. Lambdan kaikkein muistetuin piirre oli kuitenkin maailman ensimmäinen itsekantava kori, joka selittää pitkälti myös auton mataluuden. Vincenzo Lancia nosti itsekantavan korin uskottavuutta tavattoman perskohtaisesti ajamalla Lambdallaan melko rajun kolarin. Kun 20-luvun autot tuhoutuivat onnettomuuksissa yleensä lähes täysin, niin Lambda säilytti muotonsa erittäin hyvin vaikka olikin kolarin jälkeen aika villisti vinksahtaneen näköinen.

Sitten on vielä Dilambda niin ikään vuodelta 1929. Dilambda lienee saatettu alulle kun Lanciaa houkuteltiin suunnittelemaan Amerikan markkinoille sopivaa mallia. Kävi kuitenkin ilmi, että maineikasta autonvalmistajaa oli tarkoitus käyttää vain houkutuslintuna, jotta olisi päästy keräämään osakemarkkinoilta kavallettavaa investointirahaa. Lancia vetätyi nopeasti, mutta uuden suurimoottorisen mallin suunnittelu jatkui. "Tuplalambdassa" oli 24-asteinen V8, jonka tilavuus oli 4 litraa.

Tehtävä suoritettu: Lanciat kuvattu.

[StadiShark]

Mahtavaa, upeeta ja hienoo

[kare]

Tuolla Schlumpfissa - eli Ranskan kansallisessa automuseossa - on sitä kalustoa ihan vietävästi ja jos kaiken olisi halunnut valokuvata arkistoonsa, niin siihen olisi mennyt vähintään yksi kokonainen päivä. Laitoin kameran aika pian pois ja kuvasin vain sellaista mikä sattui just siinä hetkessä imponoimaan jotenkin erityisesti. Italialaisia piti tietysti kuvata aivan erityisesti ja niillä jatketaan!

Fiat 52B vuodelta 1918. Ei mitään hajua mikä se on, mut varmaan hyvä!

Marsu... Biplace Sport 2000 vuodelta 1930.

OM - Officine Meccanicchen valmistamat henkilöautot ovat luultavasti melko harvalukuisia.

Alfa 8C2900 Pinin Farina Coupé.

[kare]

Koko touhuhan lähti aikanaan siitä, että Schlumpfin veljeksillä oli kutomo ja intohimo. Sitten eri puolilla Eurooppa järjestetyt ampumaharjoitukset nostivat harmaan sarkakankaan kysynnän tappiin ja pojilla olikin yhtäkkiä sen verran rahaa, ettei se intohimokaan ollut ongelma. Bugatti piti saada.

Vähän myöhemmin mopo lähti käsistä. Isosti. Ne yritti ostaa kaikki Bugatit mitkä vaan suinkin olivat myytävänä ja koko joukon sellaisiakin, jotka eivät olleet. Ranskalaiset autokauppiaat oivalsivat äkkiä, että kokonaisen laanin romua saa liikkumaan jos ostaa yhden Bugatin ja myy koko firman veljeksille. Toki ne yrittää ensin ostaa sen pelkän Bugatin, mutta kun ei myy niin sitten miehet tekee mitä miesten kuuluu tehdä. Ajan kuluessa veljekset onnistuivat käsittääkseni keräämään myös kaikki Ranskassa ennen ensimäistä maailmansotaa sarjavalmistetut autot ja kun ne Bugatit uhkasivat käydä vähiin, niin pitihän sitä ostella sitten myös kaikkea muutakin mielenkiintoista, että liike säilyy! Isotta-Fraschineja, Voisineja, Ferrareja...

Kokoelman valaisemiseksi valettiin 400 kopiota Champs Elyseen katulyhdyistä, sillä sellaisen alla auto on kauneimmillaan. Siinä sivussa se kutomohomma happani vähitellen käsiin, mutta onneksi Ranskassa oli kaiken maailman valtiollisia teollistamis- ja työllistämistukia. Niillä saattoi ostaa vielä vähän lisää Bugatteja. Sitten työläisiltä paloi pinna. Pinnan palamista symboloitiin polttamalla yksi vanha Austin siinä pihalla. Valtio riensi apuun, otti paikan haltuun ja avasi ovet. Kyllähän kaikki tiesi, että pojat harrastaa vähän autoja, mutta mittakaava ja laatu taisi tulla Ranskan valtiollekin hienoisena yllätykselle. Elettiin 70-luvun loppua ja sensaatiolöydöksestä uutisoitiin kaikissa mailman lehdissä!

Ranskan valtio takavarikoi poikien koko omaisuuden ja nämä kävivät oikeustoimiin Sveitsistä, jossa asuivat maanpaossa. Jotenkin olen sitä mieltä, että ehkä näin on kuitenkin ihan hyvä...

Vaikka osa autoista on entisöity aika räikeään asuun, niin nostan hattua siitä, että pojat pitivät ensiarvoisen tärkeänä sitä että kaikki toimii täsmälleen alunperin suunnitellulla tavalla. Ajatteluatapa oli ajalle vieras, sillä yleisesti ajateltiin, ettei museoautossa välttämättä tarvittaisi esim. moottoria tai että johonkin 20-luvun Delageen olisi joka tavalla fiksua laittaa entisöitäessä helppohoitoinen Taunuksen moottori. Termi "ylientisöinti", joka sinänsä ei tarkoita enää tänä päivänä oikein mitään, periytyy noilta ajoilta...

[kare]

Ja sitten asiaan.

Tämä Ferrari oli alunperin toinen kahdesta "225 Sport" -tyyppisellä korilla varustetusta 250 Mille Miglia -autosta. Nyt se on jotain vähän muuta...

Käännetäänpä kelloa takaisin. 250 Mille Migliahan oli ensimmäinen 2953-kuutioiseksi poratulla Colombo-moottorilla varustettu ferrarimalli ja toimi vuoden 1953 alusta lähtien melkein kaksi vuotta myöhemmin seuranneen 250GT-sarjan esikuvana. Luultavasti Ferrarilla havahduttiin FIA:n kolmen litran säännön myötä huomaamaan, että meillähän oli jo tuommoinen ja se oli kyllä ihan sairaan hyvä!

Tämä auto (#0230MM) myytiin uutena elokuvaohjaaja Roberto Rossellinille. Rossellini ajoi autolla Mille Migliassa, mutta huhutaan että huolestunut vaimo - muuan Ingrid Bergman - sai miehensä keskeyttämään Roomassa huutamalla, että tule heti pois sieltä, siellähän on joku hullujen kaaharien romuralli menossa, loukkaat vielä ittes!

Roberto vieraili autolla Ruotsissakin syksyllä 1953. Hän vietti kuulemma mielellään aikaa Ruotsin maahantuojan Tore Bjurströmin kanssa, sillä tämä oli sivistynyt mies ja puhui kaiken kukkuraksi italiaakin. Skarpnäckissa ajettiin kilpaakin ja järjestäjät olivat ihmeissään kun yleisössä oli niin paljon naisia. Naiset olivat tietysti tulleen katsomaan Ingridin komeaa italiaanoa! Skarpnäck puolestaan oli maaseudun rauhassa sijainnut sotilaslentokenttä heti siinä nykyisen Globenin eteläpuolella.

Roberton - tai ruotsalaisittain "Rossen" - Ferrari Skolgatan 12:n edessä Örebrossa.

On siinä kyllä pienen torikokouksen paikka. Pojat varmaan joukolla miettii, että miten se voi olla 250 MM vaikka se näyttää ihan 225 Sportilta...

No "Rosse" myi auton pian ruotsinmatkansa jälkeen ja joku seuraavista omistajista vei sen Scagliettille uudelleenkoritettavaksi. Ulkonäön perusteella nykyinen kori on vuodelta 1955 ja auto sitä myöten vähän tuollainen hottentotti. Ehkä on ihan hyvä, että se on museossa niin sitä ei tarvitse koskaan entisöidä siihen tieteellis-tunteellis-teoreettiseen asuun, jossa sen historiallinen arvo olisi nykytietämyksen valossa korkeimmillaan. Se on nyt museoitu esimerkki siitä mitä näille autoille joskus tapahtui.

Schlumpfit ostivat auton Robert de la Rive Boxilta, legendaariselta Sveitsissä asuneelta hollantilaiselta eksotiikkadiileriltä vuonna 1964.

[unknown]

Originally Posted by kare

On siinä kyllä pienen torikokouksen paikka. Pojat varmaan joukolla miettii, että miten se voi olla 250 MM vaikka se näyttää ihan 225 Sportilta...

Joo, kyllä tää on niin tätä! Mitähän ne vielä keksii.

Aikalais kuvat on siitä mainioita, että kun nykyään näkee näitä autoja niin äkkiä unohtuu se aikakausi miltä ne on kotoisin, paljon tuoreemmaksi autoksi moni äkkiä arvioisi.

[KTM]

Originally Posted by kare

Koko touhuhan lähti aikanaan siitä, että Schlumpfin veljeksillä oli kutomo ja intohimo. Sitten eri puolilla Eurooppa järjestetyt ampumaharjoitukset nostivat harmaan sarkakankaan kysynnän tappiin ja pojilla olikin yhtäkkiä sen verran rahaa, ettei se intohimokaan ollut ongelma. Bugatti piti saada.

Vähän myöhemmin mopo lähti käsistä. Isosti. Ne yritti ostaa kaikki Bugatit mitkä vaan suinkin olivat myytävänä ja koko joukon sellaisiakin, jotka eivät olleet. Ranskalaiset autokauppiaat oivalsivat äkkiä, että kokonaisen laanin romua saa liikkumaan jos ostaa yhden Bugatin ja myy koko firman veljeksille. Toki ne yrittää ensin ostaa sen pelkän Bugatin, mutta kun ei myy niin sitten miehet tekee mitä miesten kuuluu tehdä. Ajan kuluessa veljeksille onnistuivat käsittääkseni keräämään myös kaikki Ranskassa ennen ensimäistä maailmansotaa sarjavalmistetut autot ja kun ne Bugatit uhkasivat käydä vähiin, niin pitihän sitä ostella kaikkea muutakin mielenkiintoista, että liike säilyy!

Kokoelman valaisemiseksi valettiin 400 kopiota Champs Elyseen katulyhdyistä, sillä sellaisen alla auto on kauneimmillaan. Siinä sivussa se kutomohomma happani vähitellen käsiin, mutta onneksi Ranskassa oli kaiken maailman valtiollisia teollistamis- ja työllistämistukia. Niillä saattoi ostaa vielä vähän lisää Bugatteja. Sitten työläisiltä paloi pinna. Pinnan palamista symboloitiin polttamalla yksi vanha Austin siinä pihalla. Valtio riensi apuun, otti paikan haltuun ja avasi ovet. Kyllähän kaikki tiesi, että pojat harrastaa vähän autoja, mutta mittakaava ja laatu taisi tulla Ranskan valtiollekin hienoisena yllätykselle. Elettiin 70-luvun loppua ja sensaatiolöydöksestä uutisoitiin kaikissa mailman lehdissä!

Ranskan valtio takavarikoi poikien koko omaisuuden ja nämä kävivät oikeustoimiin Sveitsistä, jossa asuivat maanpaossa. Jotenkin olen sitä mieltä, että ehkä näin on kuitenkin ihan hyvä...

Vaikka osa autoista on entisöity aika räikeään asuun, niin nostan hattua siitä, että pojat pitivät ensiarvoisen tärkeänä sitä että kaikki toimii täsmälleen alunperin suunnitellulla tavalla. Ajatteluatapa oli ajalle vieras, sillä yleisesti ajateltiin, ettei museoautossa välttämättä tarvittaisi esim. moottoria tai että johonkin 20-luvun Delageen olisi joka tavalla fiksua laittaa entisöitäessä helppohoitoinen Taunuksen moottori. Termi "ylientisöinti", joka sinänsä ei tarkoita enää tänä päivänä oikein mitään, periytyy noilta ajoilta...

Eikös se ollut niin, että sen Austinin polttamisen jälkeen galliankukot meinasivat polttaa koko roskan? Tilanne oli melko tulehtunut ja valtion väliin tulo oli aivan viimehetkellä. Kerrassaan upea kokoelma ja osoitus siitä mitä luovalla kirjanpidolla tai koko kirjapidon puuttumisella saa aikaan.