Road Ranger, kukkakepin räpläystä

[1969TurboFire]

Kyllä näyttää että enemmän ollaan hyvän kuin huonon tuurin puolella.Ainekset ollu varmaankin vakavaan loukkaantumisen.

Tsemppiä täältäkin.

[JJ66]

Kiitos taas tsempeistä.
Kyllähän se jonkinlainen ihme on, että ei käynnyt pahemmin enkä esim halvantunut tms. Mutta se, että henki ei lähteny niin siitä sitä ei vaan osaa olla kiitollinen (ainakaan vielä). Teho-osastolla oli suorasanainen hoitsu ja se löysi koneeltaan minun historiatietoja tietenki, "tämä on sulla jo KOLMAS kerta täällä teholla ja jätkä vaan on huolissaan jostaki auton romusta, ihme että oot hengissä...(sitten se jatkoi kohta) se auto meni muuten aivan paskaksi, eikä sillä enään ajeta,, edes puuhun......". Kysyinkin siltä kun se lopetti, että muistatko ite olla kiitollinen joka aamu, että oot elossa...... niinpä, se on mullakin tässä vaiheessa jo saavutettu etu, eikä siitä osaa olla kovin hyvillään mutta menetetyt asia tietenki harmittaa.
Kaksi edellistä teholle vievää reissua tapahtui mp:llä ja siksi mulla ei ole enään nopeaa pyörää. Siis olen oppivainen eläin kuitenkin ja tästäkin opitaan taas.

Hallistus on ollu täällä ihmeen säyseä ja antanu minun jauhaa auton korjaamisesta ym tosi hyvin mutta nyt viimepäivinä on jo alkanu vähän asenne muttumaan Pitäs tehrä jottain,,,.
Kipu alkaa kyljessä helpottamaan ja eilen aamulla nappasin kolmiolääkkeet ja lähdin nostamaan venettä maille, koska Tornion kaupunki nostaa laiturit pois ja ne pitää olla tietenki tyhjät. Eilen oli tyyni eikä satanu niin ajelin veneellä 10 kilsaa Laivaniemeen ja soitin matkalta rattori-ukolle, että hakee trailerin ja tulee rantaan. Minunhan ei tartte nousta veneestä ollenkaan, joten kylki ei haittaa. Ukko perruutti trailerin syvälle ja minä hurautin botskin siihen. Poika sitoi keulan kiinni ja kun se ukko veti veneen ylös niin vetoaisa napsahti poikki. Olispa taas tulle lasikuitusälää jos olis vasta maantiellä katkennu. Vene painaa kuitenki paritonnia ja jos se olis vauhdissa irronnut ja minä kyydissä niin olis taas kirottu.

Samalla reissulla vilkaisin autoa. En raapinu pressua pois koska en pysty vielä aloittamaan remontti niin tulee turhaa vain mietiskeltyä
Tässä edelliseltä päivältä ennen ulosajoa. Kuva otettu pihan takia. Kaivatin pihasta vanhaa maata pois metrin syvyydeltä ja laitettiin OKTO-eriste ja murskeet. Jos vaikka asfaltin enskesänä.

..ja tässä eilinen. Tämän pitemmälle en menny,,, vielä ei ole kolari realisoitunu

Kyllä tämä tästä ja auto siirtyy omaan talliin varmaan ensiviikolla.

[hateju]

Kuvia tuhosta varmaan olet nähny? Onneksi et joutunu vielä vene onnettomuuteen samassa rytäkässä...
Vähällä selvisit kun ite olin kolarissa en päässy 3kk muuta kuin nippanappa ruokapöytään ja sekin oli tuskallista.

[Yly]

Kyllä tuossa on ollut tosiaan hyvääkin tuuria mukana !

Ehditkö korjata moottorin mäntävauriosta ja heti sen jälkeen kolari ? Siinä on sitten sitä huonoa tuuria !

Voimia edelleen !

[barum]

Kyllä on näköjään miestä koeteltu ennenkin ja Mr Murphy se vaan jaksoi nostaa päätään tuolla veneennostoreissullakin.

Niin kai se on, että isotkin asiat ihminen ottaa itsestään selvyytenä, "läheltä piti, ei lasketa" -periaatteella. Luultavasti kyseessä on eräänlainen selviytymismekanismi, jottei ala pelkäämään kaikkea mitä olisi voinut sattua ja "halvaannu" mieleltään vaan pystyy suuntaamaan eteenpäin ja uutta kohti.

Lähipiiri onkin sitten eri tarina, heille läheltä liippaaminen on kovempi juttu, ja etenkin kun vähän aikaa ehtii tapahtumasta kulua jolloin se suurin helpotus, että hengissä ollaan, on haihtunut. Taustalla on tietysti huoli, mutta myös halu saada kuulla että jotain tuli opittua niin ettei saman jutun tapahtumista uudelleen tarvitse olla jatkuvasti pelkäämässä. Rakentelutaktisesti saattaa siis olla tarpeen painottaa viestintää joksikin aikaa tuohon suuntaan, vaikka moniajoprosessi funtsiikin jo täysillä uusia suunnitelmia. Kyllä se siitä!

[JJ66]

Originally Posted by Yly

Kyllä tuossa on ollut tosiaan hyvääkin tuuria mukana !

Ehditkö korjata moottorin mäntävauriosta ja heti sen jälkeen kolari ? Siinä on sitten sitä huonoa tuuria !

Voimia edelleen !

endoskoopilla totesin vaurion 4-männästä. Oli pala lohjennu mutta ei pitäny ääntä eikä ventiilikoneistosta löytyny vaurioita. Öljyt vaihdoin, otin ahtimen remmin pois ja pienemmät suuttimet kaasariin. Savuttihan se ja huohottikin mutta remontin siirsin talvelle, koska olin siihen muutakin suunnitellu samalla tekeväni. Kyllä sillä sievästi kestää ajella, ajattelin.

[JJ66]

Originally Posted by barum

Luultavasti kyseessä on eräänlainen selviytymismekanismi, jottei ala pelkäämään kaikkea mitä olisi voinut sattua ja "halvaannu" mieleltään vaan pystyy suuntaamaan eteenpäin ja uutta kohti.

Lähipiiri onkin sitten eri tarina, heille läheltä liippaaminen on kovempi juttu, ja etenkin kun vähän aikaa ehtii tapahtumasta kulua jolloin se suurin helpotus, että hengissä ollaan, on haihtunut. Taustalla on tietysti huoli, mutta myös halu saada kuulla että jotain tuli opittua niin ettei saman jutun tapahtumista uudelleen tarvitse olla jatkuvasti pelkäämässä. Rakentelutaktisesti saattaa siis olla tarpeen painottaa viestintää joksikin aikaa tuohon suuntaan, vaikka moniajoprosessi funtsiikin jo täysillä uusia suunnitelmia. Kyllä se siitä!

Tämä on kyllä niin totta
Se että on ennenkin kolissut niin ei tarkoita, että olisi "tyhmän rohkea" tai itsetuhoinen.
Meissä varmasti on tälläinen selviytymismekanismi, joka on joillakin vahvempi kuin toisilla.
Jos muistellaan aikaa kun asuttiin vielä Afrikassa niin se joka selvisi leijonan hampaista ja lähti heti toivuttuaan metsälle selvisi mutta se joka käpertyi luolaan, kuoli nälkään. Eli evoluutio on tuota ominaisuutta roudannu meidän päiviin asti.
Tuo ominaisuus tulee hyvin esille urheilijoissa. Esim. lupaava suomalainen mäkihyppääjä kaatuu ja sen jälkeen ei lennä mihinkään. Ei voi kukaan sanoa, että hän olisi arka jos uskaltaa päästää irti lentomäen puomista mutta jotain jäi sinne takaraivoon. Ei olis Häkkinenkään voittanu mestaruuksia jos ei olisi tuo selviytymismekanismi normaalia vahvempi ja suunnannut vain eteenpäin.

Kun ryttäsin aikoinaan 80-luvun puolessavälissä GS1000G niin lähdin hakemaan Hesasta uutta vielä tehokkaampaa GSX1100 kun kaasukäsi oli vielä kipsissä. Läheiset kyseli, että kannattaako enään, eikö sinua pelota yhtään. No eihän se ole tietenkään enään sama tilanne eikä nämä vehkeet räjähtele. Miksi niitä pitäis pelätä ja lopettaa harrastaminen.

Läheisille tämmöiset on tietenki kauheita asioita (mietippä asiaa toisin päin). Ja tässäkin tapauksessa he ehtivät nähdä romun ja tietenki kerkesivät ajattelemaan pahinta. Tytölle (14) lupasinkin, että en enää päräyttele niin se oli tyytyväinen, vaikka joskus yrittikin yllyttää minua kun ajeltiin. Pojat sitten tietää miten nämä hommat menee ja turvallisuus pitää ottaa huomioon, eikä saa pöljäillä. Näistä pitää tietysti keskustella jälkeenpäinkin kotona, se on ihan teraupeutista kaikille.

Esimerkiksi ylivaihdelaatikkoa en laittanu, koska silloin sillä voi niin helposti ajaa liian lujaa kun ei ole niitä diffuusoreitakaan. Nyt kierrokset ja meteli pitää huiput kurissa mutta voiman tunne pitää olla. Suunnitelmat etenee ja pitäs vaan päästä auton kimppuun mutta kylki ei anna periksi. Ajattelin tuon lintuhäkinkin modata nyt samalla turvakaareksi ja runkoon käyttää lujempia materiaalia esim Weldox 900, joka on vielä hyvin hitsattavaa mutta erittäin lujaa siis ultralujiksi luokitellaan ja onhan niitä muitakin kauppanimiä.

Nyt pitäs lähteä käymään poliisilaitoksella. Parille haulikolle pitää hakea luvat.

[Macho]

Olikos tuossa muuten lannevyöt käytössä, menikö poikki?

[JJ66]

Originally Posted by Macho

Olikos tuossa muuten lannevyöt käytössä, menikö poikki?

Ei ollu lannevyö kiinni. Olen sitä kyllä joskus pitänyt mutta en ole ollut ollenkaan varma sen turvallisuudesta. Ehkä sitä mielummin lentää ulos kuin jää ovenrakoon retkumaan jos pääsisi valitsemaan. Näissähän varmaan ovet aukeaa ensimmäisenä kun joku nurkka kolahtaa.

Tämä vaijeri ainakin on mennyt poikki. Tämä on se mikä on lannevyön ja rungon välillä.

[Puman]

Originally Posted by JJ66

Kiitos taas tsempeistä.
Kyllähän se jonkinlainen ihme on, että ei käynnyt pahemmin enkä esim halvantunut tms. Mutta se, että henki ei lähteny niin siitä sitä ei vaan osaa olla kiitollinen (ainakaan vielä).

Yleensä ihminen alkaa arvostaa itsestäänselvyyksinä pitämiään asioita, vasta kun ne menettää. Joko kokonaan tai osittain. Harva henkensä menettänyt kuolemansa jälkeen murehtii kohtaloaan, mutta pysyvästi neliraajahalvaantuneella on loppuelämä aikaa miettiä valintojaan, mikäli omilla valinnoillaan tapahtuman aiheutti.

Ainoa päivää rytmittävä tekijä on se, kun neljä kättä neljästi päivässä käy sinut kääntämässä kyljeltä toiselle, syöttämässä, pesemässä ulosteet ja rasvaamassa ihon. Sängyn päätyä nostetaan ja pään alle asetetaan tyynyjä, että voit katsella telkkaria tai ulos, kun lintu rakentaa pönttöön pesää. Seuraavalla hoitajien käynnillä sama uudestaan. Ko. prosessiin osallistuneena, voin sanoa, että se on henkisesti rankkaa kummallekin osapuolelle.

Näin varsinkin ensimmäisten onnettomuuden jälkeisten vuosien aikana, kun halvaantunut ihminen epätoivoisesti elättelee toiveita parantumisesta ja jokaisen aavesäryn ja kuumotuksen tunne raajoissa ja selkärangassa saa aikaan turhia toiveita. Selkärangan hermoratojen vioittuminen ja halvaantuminen ei isoa tärskyä vaadi. Kun iskukulma ja suunta on oikea, niin ihan pienikin tärsky riittää. Pahimpia ovat nuo tärskyt sivusuunnasta, kuten tässä tapauksessa.

Paljon tsemppiä toipumiseen. Tosiaan autoa ei kannata nyt murehtia vaan iloita suuresti siitä, että normaali elämä saa vielä jatkoa. Auton tuhoutuminen varmasti syö miestä, mutta mieti asia niin päin, että kuinka paljon miettisit autoa, jos olisit saanut sellaiset uutiset, että jaloillasi ei kävellä enää?