#861
|
||||
|
||||
Siivosin tallia ja tuuppasin vetten pihalle ottamaan happea.
Takadeckin maalasin lopullisella pintavärillä. Jätin tietenki liimapinnat maalaamatta. Katon sisäpinnan jätin myös lasikuitupinnalle, koska se oli minusta hienompi näin. Ja sitten pussihousua. Nämä kalikat on pohjan alle niitattavat kiinnitysraudat, joihin ruuvataan penkki kiinni etureunastaan. AO Smithin tehtaalla kokoonpannuissa väri on vihreä mutta ST Louisin tehtaalla musta, joten ollaan sen verran pussihousut päässä, että mennään edes tässä kohtaa oikein.
__________________
"The early bird may get the worm, but the second mouse gets the cheese" |
#862
|
||||
|
||||
Liimaamista
Kesä meni taas puhallellessa ja näkyvää ei tietenkään silloin tule. Noh, mitä nyt viikatemies kävi taas yrittämässä mutta sipasi ohi.
Valmistelin kuitenkin epoksilla liimaamista ja siltikin, vaikka käytin hidasta kovetetta niin kiire oli kova. Pieni painekkin on, että tulisi kerralla oikeaan kohtaan. Kerronpa hiukan miten tuo homma eteni niin onnistuu kerralla. Valmiita liimoja on myynnissä mutta löysin vain pieniä 50ml pakkauksia ja hintaa rapsakkaasti +70 euroa, joten tilasin setin epoksia ja tein itse. Aika näyttää kannattiko. Liimasaumaa on tässä liimattavassa osassa 8 metriä ja keskimääräinen leveys vaikka 4 senttiä. Jos liiman paksuudelle heittää ka 3 milliä niin tilavuutta tulee noin litran verran. Kaikkiaan noin 3 litraa tarvitaan liimaa tähän rojektiin. Hidas kovete antaa työaikaa 140 min ja geelitymisaikaa 30 min eli vaikuttaa riittävältä mutta liiman sekoittamiseen menee yllättävästi kaikki se luvattu aika. (2. yritys.) Odottelin, että tuli viileämpi keli (+17). Kylmälevy pakastimesta pöydälle, jonka päällä kipossa massaa sekoittelin. Laitoin ensin hartsin ja siihen sekoitin porakonevispilällä lasikuitujauhetta kunnes oli paksua vanukasta. Tähän sitten lisäsin piituhkaa valumista ehkäisemään. Kun massa vaikutti hyvältä niin siirryin levittämään tuoretta, ohutta epoksia liimattaviin pintoihin, jotta tarttuvuus olisi mahdollisimman hyvä. En tiedä mutta uskon, että nuo lisäaineet ei ainakaan paranna tarttuvuutta. Sitten kippasin kovetteen n. 2 dl paksunnettuun massaan ja kello lähti käyntiin. Lisäsin lasikuitujauhetta ja piituhkaa muutaman kerran, jotta paksuus olisi taas kohillaan. Tosi hyvä sekoittaminen on edellytys onnistumiselle. Tässä viimeisessä sekoituksessa meni 11 min ...ja sitten lusikalla lappamaan liimaa kohteeseen. Ihan sopivasti pysyy pinnoilla eikä jää kantamaan liikaa. Tuo lankku on tuossa siksi, että kun asettelen takaosaa kohilleen niin katto makaa tuon lankun varassa eikä suljua liimoja. Poika oli kaverina, ei se yksin olisi onnistunut. Olin valmiiksi porannu ruuveille reikiä niin sain kerralla oikeaan paikkaan. Puristimillekkin oli paikat merkitty eli shimmien kohdalle. käytämäni jousipuristimet on hyviä hintaansa nähden. Ne on halpoja, ne loppui kolmesta erään ketjun liikkeestä kun niitä hamstrasin. Liiman kannalta ihanteellinen lämpötila on noin 25 astetta. Laitoin peiton ja sitten lämmittimen auton sisälle. Hyvin kovettui ja tuli oikeaan kohtaankin. Sormella pyyhkäsin kuivuvaa liimaa niin vähän sotki mutta tuli sievä pyöristys Tässä on 1. yritys. Ulkona oli jotain +25 astetta eli tallissa suunnilleen sama. Sekoitin ensin hartsin ja kovettajan, sitten lisäsin seosaineet. Tässä meni noin 25 minsaa, epoksia alkoi kuumenemaan yllättäen ja sitten muutamassa sekunnissa jämähti. Siis reaktio kun alkoi niin se kiihtyi kun tuli lämpöä ja rinki oli valmis. Vaihdoin siis toiseen yritykseen sen, että lisäsin kovettimen vasta lopuksi ja oli vajaa 10 astetta viileämpää, tämä riitti tänään.
__________________
"The early bird may get the worm, but the second mouse gets the cheese" |
#863
|
||||
|
||||
Hyvältä näyttää taas kerran.
Usein jämähtää itselläkin liian aikaisin jos isompi määrä, kannattaakin aina laittaa jääkaappiin hartsit edellisenä päivänä ja ottaa ulos vasta juuri ennen sekoittamista, lisää pelivaraa. Lisäksi voi pistää täytepulveritkin kylmään, koska yhtä lailla nekin lämmittävät valmista mäskiä.
__________________
can you count suckas? I say the future is ours, if you.. can count |
#864
|
||||
|
||||
Quote:
Kaikki keinot sallittuja. Jääkaappia itekki mietin mutta hartsin viskositeettia +6 asteisena en tiennyt ja kun kelit jäähtyi niin sekin riitti. Epoksin myyjä kertoi, että kannattaa tehdä sekoitus laajapinta-alaisessa kipossa niin silloin hartsia on ohutkerros eli lämpö pääsee paremmin massasta pois.
__________________
"The early bird may get the worm, but the second mouse gets the cheese" |
#865
|
||||
|
||||
Loksun liimaus.
Tuosta liimapinnasta pitää vielä poistaa kaikki vanha liima eli tuo tummempi alue. Käytin tässä poluesterihartsia eli sitä "tavallista" lasikuituhartsia, koska lokasuojan päälle saumaan tulee vielä lasikuitumattoa niin se myös tarttuu siihen, epoksiin se ei tarttuisi. Nämä soirot tulee täytteeksi saumaan, puhdas hartsi ei pysyisi yksinään, sehän ei täytä rakoja ollenkaan. eli tuohon päälle soirot mattoa niin ei halkeile heti. Koesovitus ja kaikki ok niin ei kun liimaileen Sisäpuolelta laminoin pinnat kiinni kunnolla ja lopuksi vasta liimasin sen taustatuen, jota vasten liimaus on tehtaalla tehty. Eli ensin pinnat linjaan jollaki keinolla ja sitten kuidutus Tuon osan liimasin polyesterimassalla. Eli sekoitin polyesterihartsiin selluloosakuitua ja sen levittelin liimaksi. Tarttuu kuin tauti ja on valmis vartissa. Pinta vielä ja se on siinä. Kylläpä tulee taas näkyvää.
__________________
"The early bird may get the worm, but the second mouse gets the cheese" |
#866
|
||||
|
||||
Skrapasin maalit pois. Sanoisin, että lämpöpuhallin ja skrapa on parempi kuin sooda. Aika nopeastikki lähtee kun saa tatsin päälle. On turha poistaa pohjamaalia kun se on hyvä, eikä kuplia näy.
Vähän fiilistelin takarenkaankin kanssa. Ei se ajossa voi noin lähellä olla mutta nyt näyttää hyvältä. Widebody, aika pullean näköinen se on. Muutaman sentin leveämpi kumikin mahtuu jos vaan olis tarjolla saman korkuisena.
__________________
"The early bird may get the worm, but the second mouse gets the cheese" |
#867
|
||||
|
||||
Tätä on kyllä mielenkiintoista seurata. Koko ajan mennään maltilla
eteenpäin. ![]() |
#868
|
||||
|
||||
Hienosti etenee ja mukava seurata kun teet viimeisenpäälle tarkasti ja perustelet topiciin miksi päädyt kyseiseen työtapaan ja materiaaliin
![]()
__________________
Juke Corvette C3 Coupe -71 427 "Widebody Race-Edition" Corvette C5 Coupe -97 " Widebody" Audi A5 Coupe Sport 3,0 Tdi Quattro -17 Volvo V70 AWD Momentum -15 Audi Quattro -85 UrQuattro Opel Manta 2,4 Cih "400 Replica" Opel Manta 2,1 gr.F , Rally Car Opel Manta 2,7 gr.SS , long project Opel Manta 400 -81 street , parts FOR SALE ! Volvo PV 544 -62 , waiting project |
#869
|
||||
|
||||
C2 Projekti Kertomukset
On mielenkiintoista seurata todella ison projektin edistymistä.
|
#870
|
||||
|
||||
Kuituhommia vääntäny lisää kun tuli huomattua pieni epäsymmetrisyys levikkeiden välillä. Muotoilin aikoinaan hajonneen levikkeen vanhoista palasista mutta nyt huomasin, että eivät ole läheskään samanlaisia.
Vaspuoli on paljon kapeampi alaosastaan. Levittelin reilusti lasikuitupakkelia ja muotoilin sen parhaani mukaan. Alumiiniteipillä eristin pinnan. ..ja päälle leivoin muutaman kerroksen kuitua. Tuli ihan hyvä Sitten kohdistamisen jälkeen siihen kiinni. Muutama pikkuhomma niin pääsee liimaamaan loksun kiinni. Sitten olis body liimattu ja pääsen pohjatöiden kimppuun. En oikein ole osannut päättää lopullista väriä niin vähän hankala kun pitää maalailla oviaukkoja ja muuta, mutta mutta A-pilariin jouduin tekemään pintakuidun kun alkuperäistä ei saanut ehyenä irti. Tuon kuidun liimasin uretaanilla ja pop-niiteillä mutta tähän päälle tulee vielä pintakuitu. Tuollaisen peitelistan takapuoli on sopivan kovera. Siihen muutama kerros kuitua ja hartsia. Puristimilla saa ylimääräisen hartsin tirisemään pois ja laminaatista tulee tiukka paketti, joka on notkea ja luja. Hyvin onnistu, tuli ihan sopivan näköinen pinnan muoto Kunhan oven kaikki saumat on tsiikattu kohilleen niin liimaan tämän sitten lopuksi sopivaan kohtaan tuohon a-pilariin.
__________________
"The early bird may get the worm, but the second mouse gets the cheese" |
![]() |
Currently Active Users Viewing This Thread: ( members and guests) | |
Thread Tools | Search this Thread |
|
|
Sponsored Links | |||||
|