|
|||||||
|
#11
10.04.2006, 20:58
|
||||
|
||||
|
Juuri näin! Matkamuistot on kohdallaan, tervetuloa
__________________
Could be worse 
|
|
#12
10.04.2006, 21:37
|
||||
|
||||
|
Hieno tarina! ja vielä hienompia autoja
 Kiitos Pekalle Suomen vettekannan kasvattamisesta kahdella autolla
__________________
1990 ZR-1 LT5, 1984 L83, 1972 SBC, 1971 LS5,
2006 Convertible projekti ja 1978 L-82 projekti
|
|
#13
10.04.2006, 22:23
|
||||
|
||||
|
ZO6 cee femmoja ei ole koskaan suomessa liikaa
 TERVETULOA JOUKKOON! 
__________________
...horsepower is like sex- you`ll always want more... ZR-3 it`s not so hard to build a good racecar for le mans- if you start with a corvette !  "in torque we trust" 
|
|
#16
11.04.2006, 19:23
|
||||
|
||||
|
Tarina jatkuu, osa 2
Jatketaanpa siitä mihin eilen jäätiin.
Ensin pari kommenttia kysymyksiin: - Hesan cruisingeihin on tarkoitus osallistua ainakin silloin tällöin - Punainen Vette jää näillä näkymin maalle, joku ehkä arvaakin parista allaolevista kuvasta maakunnan:  Allekirjoittaneen alter ego ja kaksoisolento kuvassa alla kuskin paikalla...  ...: Mutta sitten asiaan. Ensiksi historiapläjäys ja sen jälkeen palataan taas nykypäivään. 1. Silloin ennen. Vuosi oli 1985. Olin muutamaa kuukautta aiemmin täyttänyt 18 vuotta. Elämä hymyili nuorelle miehelle, ja vielä kun korjaamopäällikkönä toimiva velipoika oli edullisesti hommannut vuosimallia 1973 olevan Datsun Finn'in allekirjoittaneelle, en voinut enempää edes kuvitella. Duunariperheen lapsi maalla ei Corveteista oikeasti haaveillut, tai siis haaveili toki, muttei omaksi, vaan onnellisuus olisi irronnut jo siitä kun edes pääsisi näkemään moisen amerikanihmeen. Onneksi Seinäjoella paikallinen autokerho päätti järjestää Drag Racing -kilpailut, joten eikun sinne. Eräältä valokuvausta harrastaneelta kaverilta lainattiin järjestelmäkamera (jota ei oikein edes osattu käyttää) ja eikun menoksi erään toisen kaverin kanssa (joka oli - erikoista tuohon aikaan - erityisen kiinnostunut Formula ykkösistä). No, saavuimme paikanpäälle Rengonharjun parkkipaikalle, ja eikös vaan melkein heti Datsunin parkkeeraamisen jälkeen tullut C3 Vette vastaan. Auto oli parkissa eikä omistajaa näkynyt mailla halmeilla, siispä päätimme että otamme pikakuvan, minä Vettehulluna nojaan autoon ja kaveri muina miehinä nappaa valokuvan. Ja näin tehtiin, kuten alta näkyy...  Seinäjoen kiihdytyskisoissa oli muitakin Vettejä, jotka tekivät lähtemättömän vaikutuksen allekirjoittaneeseen. Vaikkapa nyt tämä 427 Vette, joka oli muistaakseni kotoisin Koskenkorvalta:  Vuodet alkoivat vieriä ja 80-luvun loppupuoli saapui. Erään tutun autoliikkeessä oli ZR-1 Corvette, ja tokihan sitä piti mennä ihmettelemään. Auto myytiin suomalaiselle lääkärille joka oli lähdössä Saudi-Arabiaan. Samaan aikaan koko Suomi oli hullaantunut Suomen Pankin avatessa "rahahanat" (dollarilainat jne). Itse olin vielä opiskelemassa tuohon aikaan ja hämmästelin paria vuotta aiemmin valmistuneita jotka ostivat lainarahalla "Mosselman-turbonelivetobemareita". Ihmettelin sitten itsekin, että "annas olla kun mäkin pääsen työelämään jauhamaan rahaa, niin valkoinen -87..-88 C4 Cabriolet mullakin perseen on alla". Haaveeksi jäi. No, ajat muuttuivat ja Corveteista haaveilu jäi vähiin 90-luvun alkuvuosina. Ostelin silloin tällöin jenkkiautolehtiä, mutta innostus vaan lopahti kun autoja tärkeämmäksi nousi se, mistä saa jokapäiväiset rahat tonnikala/ananas/ranskalais-ateriaan. Opinnot jatkuivat kun töitä ei ollut tarjolla. Tähän onkin hyvä päättää innostuneisuuden ja masentuneisuuden aikakausi ja hypätä taas nykypäivään. 2. Kevät 2006 Huhtikuu on koittanut, ja pitkä sydäntalvi on takana. Joulukuussa kylmään talliin hylätty Vette näkee ekan kerran elonmerkkejä ympärillään. Ja on se saakeli aikakin, akku nimittäin vetelee viimeisiään. Laturi voivottelee kuormansa kanssa, joten Vette hinataan autuaasti ulos tallista. Ja eikun lisävirtaa naapurin Golffista (pyhäinhäväistys, mutta menkööt). Lopulta Vette kehrää tyhjäkäyntiä:  On aika ekan koeajon Suomessa. Vihdoinkin edessä on tutut, harvaan liikennöidyt maaseudun tiet. Ja Vette tuntuukin erinomaiselta, mitä nyt urat hieman häiritsevät ohjausta, eikä ihme, nimittäin ohjauskulmat ovat edessä tasan nolla. Jopa katsastusinsinöörikin mainitsee, että "kyllä tällaisessa tehokkassa takavetoisessa kannattaisi vähän pitää aurausta, menee vakaammin sellaisilla asetuksilla". Ehkä näin, en ala aiheesta kinaamaan. Mutta se on ainakin selvää, että kuraa riittää:  Osa 3 seuraa hetken päästä. t: Pekka
|
|
#17
11.04.2006, 20:24
|
||||
|
||||
|
Ja 3. tarinaa odotetaan innolla! Hienoja juttuja tosiaan, varsinkin se että osataan lähteä toteuttamaan haaveita tosiksi ym.
Lisäosia kuullaan mieluusti. Odotellaan cruisingeja että päästään näkemään sun C5 Z
__________________
-
|
|
#18
11.04.2006, 20:37
|
||||
|
||||
|
Quote:
Siellähän sitä olin minäkin... :eek:
__________________
...between Corvettes...
|
|
#20
12.04.2006, 08:28
|
||||
|
||||
|
Erään Corveten tarina, osa 3
"Mikä laulaen tulee, se viheltäen menee"
 Tässä eräs tarinani toiselta foorumilta viime lokakuulta, oli pakko vähän lyhennellä että mahtui tälle foorumille. Enjoy! "Voi p***kele minkä menit tekemään" "Nyt kävi niin perin juurin ikävästi, että välit on täysin poikki takarenkaina toimivien Goodyear F1 "Supercar" -rinkuloitten kanssa. Keskusteluyhteys on jotakuinkin otsikon mukaisella tasolla, siis renkaitten puolelta. Tiedä nyt sitten, kait se olen minä joka tästä sitten julkisesti kertoo ensimmäisenä. En mie muuten, mutta kun Tarja ja Nightwish näyttivät hiljattain esimerkkiä siitä, miten tällaisessa tilanteessa toimitaan. Siispä asiaan, hieman pitemmän kaavan mukaan. Pitkän odotuksen jälkeen oli koittanut hetki hypätä lentsikkaan ja päästellä "one-way-ticketillä" San Franciscosta Losiin ja sieltä sitten vielä pienkoneella pääkallonpaikalle. Päivä oli valjennut utuisena, ja puolen päivän aikoihin sää oli vielä puolipilvistä, sateenkin uhka oli olemassa. Minähän en säästä yleensä piittaa, mutta nyt oli jotain uutta värinää ilmassa: olin nimittäin hakemassa Corvette Z06:sta "piireissä" tunnetulta ja tunnustetulta virityspajalta. Kaks' ja puoli viikkoa auton virittelyyn meni, mutta lopultakin jälleentapaamisen aika autoni kanssa oli koittamassa. Saavuin puolilta päivin Oxnardin lentokentälle, ja pienen sähellyksen jälkeen sain taksin jonka kyytissä köröttelin virityspajalle. Itse "velho" oli käymässä naapurissa sijaitsevassa firmassa, mutta herra soitettiin samantien paikalle asiakasta eli allekirjoittanutta tapaamaan. Kohteliaasti "velho" saapuikin miltei samantien. Siinä sitten smalltalkkia jutellessamme ilmeni, että auton virityksessä oli kuulemma ollut pieniä ongelmia, alkuvaiheessa moottori nimittäin tuotti liikaa tehoa. Siis häh? No, ei mitään hähhittelyä, "velhon" mukaan vakiomännillä ja alakerralla varustettu pikkulohko-LS6 ei sentään ihan mitä tahansa kestä. Toki asiakas on aina oikeassa ja tehdään sitä mitä asiakas haluaa, mutta vain asiakkaan omalla vastuulla. Poistuin hetkeksi toimistosta ulkoilmaan manaamaan itsekseni elämän valintojen vaikeutta; "mikä kertakaikkisen katala tilanne - kuinka kukaan ihminen voi sanoa "ei" hevosvoimille"? Lopulta järki voitti tunteen, varsinkin kun "velho" vielä muistutti: "kuule Pekka, sitten kun sulla on takomännät (jne.), niin palataanpa asiaan". Palasin sisälle ja istuin toimiston soffalle vaipuen syviin ajatuksiin. Samaan aikaan autoon vaihdettiin vielä moottoritilaan eräs ulkonäköä kohentava pikku juttu, "velho" (joka on myös firman omistaja) kun ei kuulemma ollut 100% tyytyväinen lopputulokseen aikaisemman osan kanssa. Lopuksi auto vielä pestiin, ja näin kaikki oli valmista. Kättelin "velhon", hyppäsin autoon ja ajoin hissukseen lähimmälle huoltoasemalle. Olin unohtanut kysyä mitä vakio-osille oli tehty, joten vilkaisin takaluukkuun, ja siellähän ne olivat. Vihdoin kaikki oli valmista, tankki täynnä bensaa ja suhteellisen ruuhkaton iltapäiväliikenne edessä. Matka etelä-Californiasta kohti pohjoista edessä. Parin pikku risteyksen jälkeen ja liikennevaloissa matelun jälkeen highway alkoi häämöttää. Ja samassa alkoi sataa vettä. Just. Erityisesti tätä mä nimenomaan kaipasin... Vaikka kuinka teki mieli kokeilla miten Z06 kulkee, niin maltoin mieleni. Paitsi, no, viimeisissä liikennevaloissa ennen moottoritien liittymää piti silti ihan vähän kokeilla; ykkösellä vaan ja olevinaan pikkuriikkisen verran kaasua vähän korkeammilla kierroksilla. "Ahaa, täähän sutii". Ja sitten olikin jo edessä jyrkkä kurvi josta pääsi moottoritielle. Liikenne oli hiljaista, joten vakionopeudensäädin 120 km/h (75 mph) kohdalle, ja keula konti Venturaa, siitä Santa Barbaraan, ja 350 kilometrin puuduttavan moottoritieajon jälkeen olikin jo aika pysähtyä perinteiselle hampurilaiselle. Ajotietokone oli koko 350 kilsan matkan kerännyt dataa keskikulutusta varten, tietty keskinopeuden kanssa. Tsekkasin arvot vähän ennen poistumista ostoskeskuksen ramppiin, keskikulutus oli tasan 8.0 litraa keskinopeudella 117 km/h. Voi sanoa, että viritys on onnistunut, normaaliajossa kulutus ei nimittäin kasvanut. Syötyäni maittavan mutta tuhdin hampurilaisaterian, oli aika jatkaa matkaa. Moottoritien ramppi oli tällä kertaa loistava, liikennevaloista vain yksi kaista 90 asteen käännökseen ja siitä jonkin matkaa kiihdytyssuoraa jolta pääsisi helposti muun liikenteen tahtiin. "Kokeillaas ykkösellä puolta kaasua vajaasta 3000 rpm...jahah, ei oo näköjään pitoa, pikapikaa vaihto kakkoselle, lisää kaasua ja peräpää lähtee samantien sladiin, nopsa vastaohjaus, kaasu pois samanaikaisesti kytkimen painalluksen kanssa, ja kas, moottoritienopeus on jo saavutettu, vähän reilustikin jo." Tässä vaiheessa takarenkaat alkoivat epäilemään, että jotain on tapahtunut. Ja niin olikin. Toki tiesin itse, että eka dynamometriajo oli tuottanut 550 heppaa takapyöriltä. Kunnon dynosetupissa renkaat eivät hevillä sudi, joten se mitä minä tiesin oli renkailta täysin tietämättömissä. Olin kuitenkin joutunut taipumaan "velhon" suositukseen laskea takapyöräteho 530 heppaan, joka tekee Veten 6-vaihteisella laatikolla ja voimansiirrolla noin 630 heppaa kampiakselilta. Yleisesti käytetään 15% häviöprosenttina manuaalivaihteisille C5:lle, joka kyllä sopii mullekin. Dieselmiesten peräänkuuluttamaa vääntöä irtosi 2600 kierroksilla aika vaatimattomasti eli 560 Nm, maksimiväännön kuitenkin ollessa jo hieman mairittelevampi 750 Nm. Vääntöarvoista fiksummat arvaa, että vakioalakerralla varustettu LS6 tarvitsee jotain erityistä "lisuketta" että moisiin vääntölukemiin päästään. Ja tosi fiksut hoksaa, että tuplaturbolla (tai miksei yhdelläkin) maksimivääntö olisi lähempänä - jollei ylikin - 800 Nm. Irtoaahan sentään AMG:n 6-litraisesta tuplaturbo-V12 -moottoristakin 1000 Nm ja 612 heppaa, ja siinä on sentään high-tech -arkkitehtuuri vastaan Chevyn kuitenkin aika perinteinen "tönäri-kaksventtiiliratkaisu". Mutta ei GM:n LS6:sta kannata liikaa pilkata, onhan se kevyt (alumiinikannet, lohko, apulaitteet ja nyt ahdin) sekä varsin bensapihi jopa viritettynäkin, ja ennenkaikkea edullinen. Viimeksimainittu asia ei tosin kaikkia juuri kosketa, allekirjoittanutta kylläkin. Ahdin on tyypiltaan keskipakoahdin, ja Vortechin valmistama ("low-tech -ahdin low-tech koneeseen, khihi" nauraa joku taustalla, kuulen sen selvästi). Intercooleri on "isoo kuin pohojammaan lakeudet", ja koko systeemin käyntiääni on tyhjäkäynnillä ja alle 2500 kierroksen harvinaisen olematonta. Ei sitä kyllä edes kuule, no, ehkä vähän ja silloinkin pitää osata kuunnella. Auton sisälle ei kuulu ahtimesta mitään, mutta vain silloin kun ajetaan kiltisti, eli revittämättä ja kierrokset alle 2500 rpm. No minkäslainen ahdettu Z06 sitten on ajaa? No, kun ajetaan yllämainitun mukaisesti eli normaalisti, niin autohan on kuin mikä tahansa C5 Vette: moottori vääntää kivasti jo pieniltä kierroksilta, ykköseltä voi heittää suoraan kolmoselle tai neloselle (jos painaa ykkäsellä vähän enemmän kaasua niin viitoselle tai kuutoselle), kaupunkiajossa kierrokset voi tippua kolmosella tai nelosella tuonne 700 rpm paikkeille ja silti pysyy hyvin muun liikenteen tahdissa. Kuutosen voi heittää peliin jossain 60 km/h vauhdissa, viitonen on sopiva 50 km/h vauhdissa. Ja moottoritienopeuksissa auto kiihtyy riittävästi kuutosellakin. Kaiken kaikkiaan leppoinen peli ajella, oli siinä sitten vakion 405 heppaa, tai nykyiset 630 heppaa. Normaaliajossa ei siis huomaa mitään eroa ennen viritystä ja sen jälkeen. Mutta annas olla kun kierrokset nousee yli 3000 rpm. Kuutosella en ole kokeillut, enkä viitosella. Mutta ykkösellä, kakkosella ja kolmosella kyllä. On se luojan lykky, että nykyautoissa on kierrostenrajoitin. Ykkösellä ei ole pitoa, ei sitten millään, jos kaasua painaa yli puolenvälin. Ja kun pito häviää niin moottori pärähtää saman tien rajoittajaan. Keskipakoahdin nimittäin nostaa tehoja kohtuullisen jyrkästi, joten kaasun kanssa pitää olla todella tarkkana ettei jatkuvasti kolistele rajoittajaa. Kahden päivän ajon jälkeen olen yhden *ainoan* kerran onnistunut kiihdyttämään kakkosella onnistuneesti lähes kaasu pohjassa. Mutta ei niin hyvää ettei jotain huonoakin. Aikaisemmin 405 hepan kanssa mutkaisella tiellä olin oppinut tietyn perusvarmuuden: "jos nyt tässä kohtaa mutkaa painan kaasua niin perä ei irtoa tai jos irtoaakin niin kauniiseen pieneen luisuun jota on helppo hallita ja joka ei töksähdä moottorin suuresta vääntömomentista johtuen". No nyt on tilanne aivan toinen. Kun auto sutii kakkosella holtittomasti jo suoralla, niin kurvissa tai vaikka moottoritien mutkarampissa tilanne on tietysti vielä kinkkisempi. Ja kun downforcea ei juuri Corvetessa ole, on tilanne sama kolmosellakin. Ja sillä pääsee jo aika perhanan kovaa mutkissa. Yritän huomenna taas keskusteluyhteyttä takarenkaisiin. Ajattelin, että sellainen rauhallinen maaseutumiljöö jossain pohjois-Californian Napan kuuluisien viinialueitten lähistöllä voisi olla sopivan rauhoittava paikka. Keskinopeita mutkia, serpentiinejä ja välissä pitkiä autioita suoria asfaltoitua kaksikaistaista tietä. Jos kaikki menee hyvin, niin kerron sitten aikanaan tarkemmin...  t: Pekka
|
 |
| Currently Active Users Viewing This Thread: ( members and guests) | |
| Thread Tools | |
|
|
| Sponsored Links | |||||
|
